Hallitukselta täyskäännös: Ara-asukkaiden tulorajat poistetaan – vuokranantajat paheksuvat päätöstä

Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo

Jari Pietiläinen

Hallitus on kertonut, että Ara-asukkaiden tulorajojen tarkastuksista luovutaan, samoin pääkaupunkiseudulla voimassa olevista tulorajoista. Hallitus siis pyörtää vuosi sitten tekemänsä päätöksen.

Asiasta kertoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), jonka mukaan tulorajojen tarkistus olisi muuttunut kannustinloukuksi.

– Oman kodin menettämisen pelko estäisi työn vastaanottamista tai paremmin palkattuun työhön vaihtamista, Tiilikainen muistuttaa.

Täysin ei tulosidonnaisuudesta kuitenkaan luovuta, sillä hakijoiden tuloja seurataan edelleen asukasvalintoja tehtäessä, samoin asunnontarvetta ja varallisuutta.

Hallituksen päätökseen vaikutti selvitys Ara-asuntojen tulorajojen tarkistusten vaikutuksista, jonka ympäristöministeriötilasi konsulttiyritykseltä.

Suomen Vuokranantajat puolestaan eivät innostu hallituksen päätöksestä. Vuokranantajien mukaan tulorajat olisivat parantaneet tukiasuntojen kohdentumista pienituloisemmille.

Ara on asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, joka vastaa valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. Ara perustettiin 10 vuotta sitten. Virasto on sijoitettu Lahteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  2. Koronan nostattaman leivontabuumin tuloksena syntyy kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – "Oma juju leivonnassa on pikkuhiljaa löytynyt. Siinä on se salaisuus, miksi pulla on niin maistuvaa"
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  5. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  6. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  7. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi käytännöksi
  8. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  9. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  10. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  11. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  12. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  13. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  14. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  15. Näyttely Galleria Aarnissa – Heikki Pasanen on taiteilijana oman tiensä kulkija

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  2. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  7. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  8. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  9. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  10. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  11. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  12. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  13. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  14. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  15. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.