Liikennetarkastaja näki tästä päivästä painajaista – liityntäliikenne tuotti yllätyksen Matinkylässä

Liityntäliikenne alkoi jouhevasti. Arkistokuva. Päivi Tuovinen

Jari Pietiläinen

Pitkään Espoossa odotettu metron liityntäliikenteen täysremontti tuotti tänä aamuna iloisen yllätyksen monelle.

Pelätty kaaos jäi toteutumatta, sillä matkustajia oli Matinkylän metroasemalla odotettua vähemmän. Liityntäliikenne sujui aamun mittaan jouhevasti.

HSL:n liikennetarkastaja Esa Sauvola on tilanteesta helpottunut.

–Ei voi sanoa, että olisin tästä aamusta nähnyt suoranaisesti painajaisia, mutta viime yö oli kyllä varsin uneton, Sauvola myöntää.

–Erittäin sujuvasti kaikki on mennyt, eikä ongelmia ole ollut. Pientä säätöä busseille tarkoitetuissa liikennevaloissa on tosin jouduttu tekemään.

Kivenlahdessa asuva Marja Tikkanen vaihtoi Matinkylässä bussista 146 metroon.

–Olen menossa tyttären kanssa Tapiolaan korvalääkäriin. Meillä on oma auto, mutta tämän aamun ruuhkista oli varoiteltu niin paljon, että jätettiin sitten auto kotiin.

–Mutta hyvin täällä on kaikki sujunut.

Kirkkonummelta Helsingin keskustaan kokoukseen matkustanut Kai Mäkinen vaihtoi linjan 171 bussista metroon Matinkylässä.

–Minulle tämä on ollut hyvä muutos. Kun vielä saisivat metron vedettyä Masalaan asti, sitten ei olisi hätäpäivääkään, Mäkinen naurahtaa.

–Saisivat espoolaiset olla tyytyväisiä, kun tällainen siisti liikennemuoto on olemassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  2. Koronan nostattaman leivontabuumin tuloksena syntyy kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – "Oma juju leivonnassa on pikkuhiljaa löytynyt. Siinä on se salaisuus, miksi pulla on niin maistuvaa"
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  5. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  6. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  7. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi käytännöksi
  8. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  9. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  10. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  11. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  12. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  13. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  14. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  15. Näyttely Galleria Aarnissa – Heikki Pasanen on taiteilijana oman tiensä kulkija

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  2. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  7. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  8. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  9. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  10. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  11. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  12. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  13. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  14. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  15. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.