Yle: Moni nuori pitää ilmastonmuutosta vähäisenä ongelmana

59 prosenttia suomalaisista pitää ilmastonmuutosta erittäin vakavana ongelmana, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä tuore kysely

Vuonna 2012 samaa mieltä oli vain 23 prosenttia vastanneista.

Yksi selittävä tekijä asennemuutokselle saattaa olla pahimman talouskriisin taittuminen.

–Sillä on varmasti merkitystä, miten taloudessa menee, mutta toisaalta näen, että tässä on tullut koko ajan vankempaa todisteaineistoa tiedemaailmalta ja havaintoja siitä, miten tässä globaalisti mennään eteenpäin, sanoo professori Jyri Seppälä

Kyselyn perusteella suurin osa suomalaisista on myös sitä mieltä, että ilmastonmuutos johtuu ihmisten toiminnasta, sillä 88 prosenttia vastanneista oli asiasta joko täysin tai osittain samaa mieltä.

Tutkijatohtori Panu Pihkalan mukaan suomalaiset hahmottavat ilmastonmuutoksen kokonaiskuvan, mutta se herättää monessa ahdistusta ja voimattomuuden tunnetta.

Kuitenkin 73 prosenttia vastaajista on joko täysin tai osittain sitä mieltä, että Suomen tulisi toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Yllättävän moni nuorista vastaajista ei ole huolissaan huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Esimerkiksi noin joka kymmenes 18-24 -vuotiaista kyselyyn vastanneista pitää ongelmaa vähäisenä.

Panu Pihkala arveleekin, että nuoret hakevat vielä kantojaan.

Ylen Taloustukimukselle teettämään kyselyyn haastateltiin 1 117 suomalaista.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut