Tähtitieteilijä-Matias on työskennellyt 7 vuotta pysäköinninvalvojana – näin hän ajattelee kohutusta aktiivimallista

TYÖ Planeettageologiksi opiskellut Matias Hyvärinen ei halua jäädä työttömäksi, vaikka omaa koulutusta vastaavaa työtä tuskin löytyy.

Tähtitieteilijäksi opiskellut ja pysäköinninvalvojaksi päätynyt Matias Hyvärinen tietää kokemuksesta, kuinka vaikeaa voi olla työllistyä. - Rehellisesti sanoen on kuitenkin vaikea uskoa, ettei ylipäätään mitään työtä löydy vuosikausiin, jos työtä haluaa tehdä, Hyvärinen sanoo. Crista Lassfolk-Feodoroff

Crista Lassfolk-Feodoroff

Tähtitieteilijäksi pätevöitynyt, filosofian maisteriksi ja planeettageologiksi aikoinaan opiskellut Matias Hyvärinen on työskennellyt pysäköinninvalvojana vuodesta 2011.

Sipoolainen perheenisä päätyi julkisuuteen selittelemään erikoista ammatinvalintaansa jo vuosia sitten. Selitys oli yksinkertainen: koska koulutusta vastaavaa työtä ei ollut tarjolla, oli tehtävä sitä työtä mitä sai.

Edelleen samoissa hommissa viihtyvä pysäköinninvalvoja Hyvärinen vakuuttaa olevansa tyytyväinen mies työssään, joka ei vastaa hänen koulutustaan millään tavalla.

– Minulle riitti muutamien kuukausien työttömyys. Haluan elää työlläni ja maksaa veroja, kantaa osaltani yhteiskuntavastuuta, Hyvärinen sanoo.

–Tykkään työstäni, koska se on itsenäistä.

Itselleni työ on välttämättömyys, joten motiivini on siinä.

Hyvärinen kertoo seuranneensa keskustelua työttömien aktiivimallista vain ylimalkaisesti. Mieleen on jäänyt lähinnä epäilys siitä, ollaanko työttömyysturvaa lopulta heikentämässä kovinkaan olennaisesti.Toisaalta hän suhtautuu myös epäilevästi siihen, onko pakkoaktivoinnista todellista hyötyä.

–Itselleni työ on välttämättömyys, joten motiivini on siinä. Mutta jos motiivia ei ole, tilanne on tietysti toinen, Hyvärinen miettii.

–Lisäksi on varmasti ihmisiä, jotka eivät ole saaneet työtä, vaikka ovat sitä hakeneet, hän puntaroi.

Suomessa on hyvin helppoa ylikouluttautua.

Aktivointimallin torppaamista ajavan kansalaisadressin yksi peruste on se, ettei työnhakija voi päättää, onko hänen kotiseudullaan urasuunnitelmia tukevia työllisyyspalveluja.

Aiheen tiimoilta käytävässä keskustelussa puntaroidaan usein myös sitä, pitäisikö työnhakijan ottaa vastaan työtä, joka ei vastaa hänen koulutustaan.Hyvärinen ei ole omalla kohdallaan pitänyt koulutustaan ja leipätyötään ristiriitaisena.

– Suomessa on hyvin helppoa ylikouluttautua, kunhan vain valitsee melkein minkä tahansa humanistisen alan ja lukee itsensä tohtoriksi, Hyvärinen naurahtaa.

–Toisaalta esimerkiksi tekniikan tohtorille on todennäköisesti koulutusta vastaavaa työtä tarjolla, mutta se saattaa edellyttää paikkakunnan vaihtamista.

Ammattitaitoni ei ole enää riittävä tähtitieteilijän työhön.

Omalta osaltaan Matias Hyvärinen on hiljalleen haudannut toiveet työstä tähtitieteen parissa. Hän seuraa alan kansainvälisiä julkaisuja ahkerasti, mutta ne eivät hänen mukaansa riitä ylläpitämään tarvittavaa ammattitaitoa.

–Fakta taitaa olla, että lähes vuosikymmenen jälkeen ammattitaitoni ei ole enää riittävä tähtitieteilijän työhön, Hyvärinen sanoo.

– Alan terävään kärkeen kuuluminen vaatisi jatkuvaa kanssakäymistä kollegojen kanssa kasvotusten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  2. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  3. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. Talomuseo Glimsissä kuullaan puhetta vihapuheesta
  8. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  9. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  10. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  11. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  12. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  13. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  14. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  15. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  2. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  3. Espoon terveyspalvelujen johtaja myöntää IL:lle: Terveysasemien asiakkaiden takaisinsoittoa odottaneita puheluja nollattu
  4. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  5. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Espoon saaristoveneet kulkevat loppukesän enää vain viikonloppuisin
  8. Valitus tuo Espoon kaupungintalon purkuun kuukausien aikalisän – "Tämä on jonkinnäköinen oikeusjärjestelmän sallima talonvaltaus"
  9. Korona varjostaa koulun alkua nupurilaisperheessä – "Lähtökohtaisesti lapset menevät, mutta lopullinen päätös tehdään ensi viikolla"
  10. Kirkkonummen ekoälykylään suunnitellaan kuuden hehtaarin aurinkopuistoa – tavoitteena tuottaa energiaa myös myytäväksi
  11. Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  14. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  15. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.