Vieraita Kaitaalla – japanilaiset ja suomalaiset oppivat toisiltaan kuvataiteen opetusta

Kuvataideopettaja Nina Luoma selosti japanilaisvieraille, miten lukiolaisten piirtämät hahmot syntyivät. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Myyttiset hahmot ovat tärkeitä sekä suomalaisessa että japanilaisessa kuvataiteessa. Tämä on hedelmällinen lähtökohta kuvataidepainotteisen Kaitaan lukion ja Nishime High Schoolin yhteistyölle.

Kaitaalaiset saivat isännöidä kuvataideopettaja Ken Kurokia, apulaisprofessori Isamu Osawaa, assistentti Rima Ochiaita ja tulkki Toyohiro Miyazawaa

– Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä ja oppilaat oppivat toistensa erityispiirteistä ja erikoisosaamisesta. Yhteistyö kasvattaa ihmisiä, jotka osaavat arvostaa sekä omaa että vierasta kulttuuria, japanilaisvieraat kiittävät.

– Kerron omassa maassani kokemuksistamme sekä opiskelijoille että opettajille, toista kertaa Suomessa vieraillut Isamu Osawa totesi.

Liki viikon mittaisen vierailunsa aikana vieraat ehtivät tutustua Kaitaan koulun ja lukion kuvataideopetukseen ja antaa näytteen japanilaisesta opetuksesta. Kuvataiteen lisäksi heitä kiinnostaa suomalainen musiikki ja erityisesti Jean Sibeliuksen musiikki. Sitä he pääsivät kuulemaan konsertissa Temppeliaukion kirkossa.

– On ihanaa tehdä yhteistyötä, tämä on minulle unelmien täyttymys. Ihailu on molemminpuolista. Japanilainen visuaalinen kulttuuri on hienostunutta ja siinä on meille paljon opittavaa, kuvataideopettaja Nina Luoma sanoo.

Koulun oma, Suomen juhlavuoden näyttely Ajattaren matka sai rinnalleen yhteistyössä toteutetun Japani-Suomi -näyttelyosuuden, jonka nimi on Henget japanilaisessa ja suomalaisessa mytologiassa. Japanilaisvieraat toivat näyttelyn työt matkalaukuissaan.

Manga ja anime kiinnostavat suomalaisnuoria ja opiskelijat tutkivatkin tarkkaan, mitä tietoa näyttelyssä oli. Myös japanilaisten taito käsitellä paperia hämmästytti heitä. Yhdestä nelikulmaisesta paperista saa taittamalla ja leikkaamalla vaikkapa maiseman.

Erityisesti lukiolaisten taidot hämmästyttivät vieraita ja he tutkivat pitkän tovin opiskelijoiden töitä, jotka olivat saaneet innoitusta muun muassa Kalevalan myyttisistä hahmoista ja osa oli puhtaan mielikuvituksen tulosta, kuten Kuoleman jumala

– Kun kuljette luonnossa, tuntuuko teistä siltä, että siellä on joku henki, vieraat kyselivät. Heitä kiinnosti myös, miten opettaja selosti tehtävän oppilaille.

– Oppilaat saivat tehtäväksi tuoda vanhan hahmon nykyaikaan tai ideoida uuden hahmon. Kehotin heitä myös miettimään, mihin elementtiin hahmo sijoittuu ja millainen on värimaailma, Nina Luoma selvitti.

– Tämä näyttely on ollut myös minulle tutkimusmatka suomalaisiin ja vähän pohjoismaisiinkin hahmoihin. Tutkimukseen menee aikaa, mutta on ihanaa löytää jotain uutta ja erityistä.

Kaitaalta näyttely jatkaa Kaivomestarin Galleriaan Espoon keskukseen ja se on siellä esillä 8.–29. tammikuuta.

Suomalaisjapanilainen yhteistyö alkoi Saarnilaakson koulusta. Nyt tavoitteena on laajentaa yhteistyötä Tapiolan lukioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  2. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  3. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  4. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  5. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  8. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  9. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  10. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  13. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  14. Kerassa saa kokeilla tramppaa
  15. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  4. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  5. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  6. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  9. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  10. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  11. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  12. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  13. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.