Ensitreffit-Petri ei kohuista stressaa – "Kyllähän ohjelmasta saattoi saada käsityksen, että onpas jäykkää"

Sarjassa tuli kuva kaiken aikaa urheilevasta miehestä, mutta Petri yllättää: hän kertoo käyvänsä uimassa tai salilla aamuisin sekä fillaroivansa työmatkat. Iltaisin on aikaa tavata kavereita tai vain rentoutua sohvalla. Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Yksi kausi Ensitreffit alttarilla -sarjaa on jälleen taputeltu, ja nyt haetaan jo uusia kandidaatteja avioitumaan tv-sarjassa.

Kuluneen kauden ehkä puhutuin hahmo on ollut espoolainen Petri, 40.

Petrin liitto helsinkiläisen Marin kanssa kariutui jo alkumetreillä, mutta otsikoita riitti. Milloin iltapäivälehdissä oli esillä pilligate, milloin pyörägate.

Esimerkiksi pyörägateksi ristitty kohu syntyi siitä, kun Petri halusi ottaa pyöränsä sisälle Marin kalliolaisyksiöön, eikä jättää sitä ulos. Mari oli eri linjoilla, ja aiheesta syntyi pientä sanailua.

Nyt pyörä on varastossa ja istumme Petrin siistissä, jopa hieman askeettisessa asunnossa.

Mies itse tuntuu suhtautuvan kohuihin varsin rennosti.

–Olin nähnyt jaksot etukäteen ja ajattelin, että eihän tuosta nyt mitään otsikoita saa, tavallista harmaata arkea. Olin väärässä, hän naurahtaa.

Petri kertoo lukeneensa myös somekeskusteluita ohjelmasta ja itsestään.

–Aikamoista profilointia siellä tehtiin. Osa osui ihan oikeaankin, mutta osa oli ihan puutaheinää. Mutta en niitä viitsinyt niitä alkaa korjailemaankaan, Petri toteaa.

Somemaailmassa se olisi aika mahdotontakin.

Petrin mukaan sarjaa kuvattiin paljon, jopa viitenä päivänä viikossa, joten materiaalista ei ollut pulaa.

– Ohjelman tekijällä on tietenkin visio siitä, mitä haluaa. Mutta paljon hyviä kohtia jäi poiskin, sellaisia mitä olisin itse laittanut sarjaan, hän pohtii.

Tehtiinkö Petristä sarjan pahis?

Taas mies naurahtaa.

–Koin ohjelmassa, että olin aito minä, mutta toisaalta siitä voi saada senkin käsityksen, että onpas jäykkää ja tuolla tyypillä ei ole yhtään huumorintajua.

– Ihmiset ovat sanoneet, että olen ihan erilainen luonnossa. Onhan se vähän erilaista olla kameran edessä kuitenkin.

Petriä lähestytään nyt helposti kaupassa tai jopa uimahallissa, samoin yöelämässä.

–Varsinaisia treffikutsuja ei tosin ole juuri tullut, hän lisää.

Petri on edelleen sinkku. Hän kertoo olleensa valmis avioliittoon, kun tieto ohjelmaan pääsystä tuli useiden vaiheiden jälkeen. Takana oli käytännössä 10 vuoden sinkkukausi, jonka aikana pisin suhde oli kestänyt noin vuoden.

Pettymys oli suuri, kun kumppani ei lopulta ollutkaan se oikea.

Aktiivisesti urheileva, ja kotona ruokansa kokkaava Petri ja vähemmän liikkuva, mutta enemmän ravintolaillallisia arvostava Mari eivät löytäneet yhteistä säveltä,

–Varmasti olisin voinut tehdä sarjassa enemmänkin kompromisseja, Petri toteaa nyt.

–Kun ei kuitenkaan mitään ihastumisen tunnetta tullut, niin ei sitten löytynyt joustohaluakaan ja uskon, että se tunne oli molemminpuolinen.

Petri myöntää, että tiukoista kriteerilistoista kumppanin suhteen on neljänkympin korvilla jo ihan hyväkin luopua. Terveellisiä elämäntapoja ja urheilullisuutta hän tulevalta puolisoltaan kuitenkin toivoo. Itse hän pitää liikuntaa elämäntapanaan.

–Varmasti jos se kemia löytyy, niin moni asia, mitä aiemmin on pitänyt tosi tärkeänä, ei olekaan niin merkitsevä enää, Petri tiivistää.

Kaltaisilleen sinkuille Petri on perustanut oman Facebook-ryhmän.

Sen nimi on tietenkin Pyöräilevät sinkut

Aiheeseen liittyvää

  1. "Nettipalstoilla voi törmätä vaikka pomoon" – Psykologit perustivat parinvalintapalvelun Tinderiin pettyneille
    25.9.2017 19:35

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut