Espoo tiukkana: Ajoyhteys Tapiolan ja Otaniemen välillä säilytettävä

Espoon kaupunki ei halua liikennevalojen poistuvanTapiolantien ja Kehä I:n risteyksestä. Seppo Korkman/Arkisto

Seppo Korkman

Espoon kaupunki haluaa säilyttää ajoyhteyden Tapiolantieltä Kehä I:lle ja Otaniemeen.

Kaupunginhallituksen mukaan ajoneuvoyhteys Otaniemen ja Tapiolan välillä on välttämätön. Hallitus määräsikin teknisen toimen johtaja Olli Isotalon neuvottelemaan Liikenneviraston kanssa siitä, että Tapiolantien liikennevalo-ohjattu risteys voitaisiin säilyttää tilapäisesti myös Keilaniemen tunnelin käyttöönoton jälkeen.

Valo-ohjatun risteyksen sulkemista on perusteltu juuri Keilaniemessä rakenteilla olevan Kehä I:n tunnelin turvallisuudella.

Valoristeyksen pelätään aiheuttavan liikenteen ruuhkautumista tulevan tunnelin sisällä ja siten aiheuttavan riskin turvalliselle ajolle tunnelissa.

Tapiolalaisia vuosia palvellut Tapiolantien ja Tekniikantien valo-ohjattu risteys on tarkoitus poistaa nykymuodossaan käytöstä ensi kesään mennessä.

Risteyksen sulkemissuunnitelma on aiheuttanut paljon vastustusta erityisesti tapiolalaisten keskuudessa. Järjestely vaikeuttaisi esimerkiksi monien Kehä I:stä itään työmatkojaan ajavien yhteyksiä.

–Kaupunki on tosissaan liikkeellä yhteyden säilyttämisessä. Haluamme kaupunginhallitukseen selvityksen eri vaihtoehdoista ja Liikenneviraston näkemyksistä vielä tämän vuoden aikana, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) linjaa.

Varapuheenjohtaja Tiina Elo (vihr.) puolestaan painottaa, että tulevan selvitystyön aikana kuullaan myös alueen asukkaita ja heidän näkemyksiään yhteyden katkaisemisen vaikutuksista.

Risteyksen sulkeminen katkaisisi myös osan bussiyhteyksistä Tapiolan ja Otaniemen välillä.

Espoon kaupunki on valmis myös harkitsemaan tilapäisen ajoneuvoliikenteelle tarkoitetun sillan rakentamista risteyksen kohdalle turvaamaan Tapiolan ja Otaniemen välinen yhteys.

Silta voisi olla käytössä siihen saakka, kun suunnitteluvaiheessa oleva Kehä I:n tunnelointia jatkava Hagalundinkallion tunneli olisi valmis.

Aiheeseen liittyvää

  1. Pääsy Kehä I:lle hankaloituu Tapiolassa – syynä tunnelin turvallisuus
    12.10.2017 8:00

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut