Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yllätyskokoonpano: Jon Landlord ja Tauski pistivät Dingon hitin uuteen uskoon – Mukana myös Kaj Kunnas

Jon Landlord julkaisi musiikkivideon uudelleenversioidusta Dingo-hitistä Sinä ja minä.

Jon Landlord, alias Jari Salonen, jatkaa 70–80-lukujen hittikappaleiden uudelleenversiointia menestyksekkäästi.

Viime viikon perjantaina kuvattiin uusin musiikkivideo, Sinä ja minä, joka on Dingon läpimurtokappale vuodelta 1984.

– Näin Dingo-hysterian aika läheltä, kun soitin levyjä ravintoloissa, joissa bändi myös esiintyi. Veikkaan, ettei samanlaista hysteriaa enää nähdä Suomessa, että mimmit pyörtyilevät keikoilla, sanoi Salonen.

Jengi lämpeni illan edetessä ja oli raivoisasti mukana viimeisessä otossa.

Tällä viikolla julkistetussa musiikkivideossa esiintyvät Jon Landlordin lisäksi sekä Tauski että Kaj Kunnas Tauski laulaa säkeistöt ja Salonen kertosäkeet.

Videon kuvaaminen alkoi Tauskin limusiinistä ja jatkui Tikkurilan Shamrock-ravintolassa, josta Dj Landlordin voi usein löytää soittamassa vinyylejään.

– Perjantai oli menestys. Huomasin jo alkuillasta, että jengi oli lähtenyt liikkeelle, Salonen kertoi.

Sinä ja minä -kappaleesta kuvattiin kolme eri versiota, joista jokaisessa esiintyjillä on eri vaatteet yllään.

– Jengi lämpeni illan edetessä ja oli raivoisasti mukana viimeisessä otossa.