Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OAJ ei avaisi enää kouluja ennen syksyä: "Opettajien pitäisi nyt olla armollisia itselleen"

Kouluja ei pitäisi enää avata ennen kesälomia, katsoo opetusalan ammattijärjestö OAJ.

– Tällä hetkellä liikkuu huhuja, että kouluja oltaisiin avaamassa heti vapun jälkeen. Tämä ei olisi oppilaiden, opettajien eikä perheidenkään etujen mukaista, kirjoittaa OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka blogissaan OAJ:n sivuilla.

Toisessa ammattijärjestön uutisessa kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro sanoo, että opettajien jaksamista tukisi se, että koulut pidettäisiin kiinni lukuvuoden loppuun asti.

Professori pelkää, että koronakriisi panee jo ennestään stressaantuneiden opettajien jaksamisen äärimmäisen koville.

– Jotta loppuunpalamisilta vältytään, pitäisi jokaisen opettajan olla armollinen itselleen ja hyväksyä se, että nyt vähempikin riittää, Salmela-Aro kannustaa.

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja entinen kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.) kommentoi koulusulkua keskiviikkona Facebookissa todeten, että jos koulut eivät Suomessa avaudu ennen kesälomaa, suomalaisten koululaisten koulusulku kestää kaikkiaan liki viisi kuukautta.

– Se tulisi olemaan todennäköisesti maailman pisimpiä koulusulkuja.

– Suomalaisten opettajien, opetushallituksen ja kuntien kyky siirtyä etäopetukseen hetkessä on suoritus, jota todennäköisesti ihmetellään ja kiitellään tulevina kuukausina ja vuosina, Torsti kirjoittaa.

Hän muistuttaa kuitenkin, että koulujen avaamista tulee pohtia kaiken saatavilla olevan ja kerätyn tiedon ja ymmärryksen valossa.