Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirkkonummen yt:t päättyivät erimielisinä – kunta on lomauttamassa lähes joka neljännen työntekijän

Kirkkonummen viranhaltijajohto esittää kuntapäättäjille, että kunta lomauttaisi 523 työntekijää tai viranhaltijaa koronavirustilanteesta johtuen eli lähes neljäsosan kunnan henkilöstöstä.

Esitettyjen lomautusten pituus on 4–57 päivää työtehtävästä riippuen.

Mahdollisten lomautusten euromääräinen taloutta sopeuttava vaikutus on noin 930 000 euroa.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 6. huhtikuuta käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön määräaikaisten lomautusten valmistelemiseksi.

Lomautusten tuotannollisina ja taloudellisina perusteina ovat koronaviruspandemiasta välittömästi tai välillisesti johtuva työn väheneminen tai loppuminen tilapäisesti sekä kustannusten pakottava vähentämistarve.

Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 14.–28. huhtikuuta, ja ne päättyivät erimielisinä.

Kunnanhallitus päättää kokouksessaan maanantaina 4. toukokuuta yt-neuvottelujen lopputuloksen toimeenpanosta.

Lomautukset voisivat käytännössä alkaa noin kuukauden kuluttua. Jos lomautuspäätös tehdään, on sen jälkeen kuukauden ilmoitusaika.

Kirkkonummen kunnalla on noin 2 300 työntekijää tai viranhaltijaa.