Espoon kaupungin tartuntatautiyksikkö asetti torstaina Nihtisillan vastaanottokeskuksen karanteeniin koronatartuntojen takia.
Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että Luona Oy:n ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa oli todettu 22 koronatartuntaa. Espoon tartuntatautilääkäri päättikin aiemmin tällä viikolla aloittaa laajemman koronatestauksen Nihtisillassa.
Nyt suurin osa Nihtisillan vastaanottokeskuksen henkilökunnasta ja noin 200 turvapaikanhakijaa on testattu. Ensimmäisinä tutkituista 90 näytteestä noin 35 on positiivisia. Kaikkiaan vastaanottokeskuksessa asuu hieman yli 400 turvapaikanhakijaa.
Loput testitulokset saadaan ensi viikolla.
– Vastaanottokeskukset ovat varautuneet koronavirukseen toimintasuunnitelmin ja monenlaisiin pandemian leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin on sekä keskuksissa että vastaanottojärjestelmässä ryhdytty. Etenkin laitosmaisissa vastaanottokeskuksissa olosuhteet ovat kuitenkin haasteelliset, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen sanoo tiedotteessa.