Espoon automuseo ja kaupunki pääsivät sopuun – toiminta turvattu ainakin seuraavat kaksi vuotta

Pakankylässä sijaitsevan, 40 vuotta toimineen Espoon automuseon tulevaisuus on turvattu ainakin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

Museota pyörittävä Espoon automuseo ry ja Espoon kaupunki ovat päässeet sopuun museon vuokrasopimuksen jatkamisesta kahdella vuodella.

Myös neuvottelut pidempiaikaisen ratkaisun löytymiseksi jatkuvat.

Koronatilanteen takia automuseota ei ole päästy tänä keväänä avaamaan. Nyt suljettuna oleva museo toimii Backbyn kartanon pihapiirissä yli satavuotiaassa kivinavetassa, jonka omistaa Espoon kaupunki.

Viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuolella museon tulevaisuus näytti pitkään uhatulta, sillä vuokrasopimus oli päättymässä huhtikuun lopussa.

Espoo on halunnut myydä rakennuksen, koska kiinteistöstrategiansa mukaisesti kaupunki pyrkii myymään kaikki muut paitsi kunnan lakisääteisten tehtävien hoitamisen takia välttämättömät kiinteistöt. Tonttia kaupunki ei ole aikonut myydä.

Tähän asti automuseoyhdistyksen ja kaupungin näkemykset kivinavetan hinnasta eivät ole kohdanneet, mutta tätä asiaa käsitellään seuraavaksi jatkoneuvotteluissa.

Espoon automuseo

Vuonna 1979 perustettu Suomen vanhin automuseo.

Museon perusti Rafael Huhta, jonka Saab-kokoelma oli omalla tontilla taivasalla ja osin eri puolilla Suomea.

Automuseoiden neuvottelukunta ry valitsi Vuoden 2019 ajoneuvomuseoksi Espoon automuseon.

Espoon automuseossa on autojen lisäksi kaksipyöräisiä kulkuneuvoja ja muuta tieliikennekulttuuriin liittyvää esineistöä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut