Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Erilaisia noppia tutkinut Otaniemen lukion opiskelija palkittiin tiede- ja teknologiakilpailussa

Otaniemen lukiossa opiskeleva 16-vuotias Valtteri Aurela on palkittu parhaasta teoreettisesta tutkielmasta lasten ja nuorten valtakunnallisessa tiede- ja teknologiakilpailussa.

Aurelan tutkielma palkittiin 1 400 eurolla Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailussa. Lisäksi hän ja toinen palkituista edustavat Suomea syyskuussa Espanjassa järjestettävään EU:n nuorten tiedekisassa.

Tiedotteen mukaan "Aurela tutki erilaisia tapoja, joilla yhdellä nopalla voidaan simuloida toista, erilaista noppaa eli tapoja, joilla m-sivuista noppaa voidaan simuloida n-sivuisella nopalla. Tämä tarkoittaa sitä, että heitetään n-sivuista noppaa kunnes saadaan satunnainen kokonaisluku lukujen 1 ja m väliltä".

– Aiheessa kiehtoi sen matemaattinen syvyys, mutta selittämisen helppous, Aurela kertoo tiedotteessa.