Korona-arjen keskelle on kehitetty mitä erilaisinta piristystä. Espoossa tällaista viihdykettä tarjoavat kirkkoklovnit Söttis ja Töttis.
Ennen koronaa Espoon seurakuntien kehitysvammaistyön diakoni Minna Kovalainen ja yhteisömuusikko Katja Kangas kiersivät muun muassa espoolaisissa kouluissa. Koronan myötä kirkkoklovnit siirtyivät nettiin. Ensin videot suunnattiin tutuille kehitysvammaisille, mutta saatettiin sitten myös muiden nähtäväksi.
– Kirkkoklovneriassa on tarkoitus ilon ja naurun kautta tuoda esiin se, että Jumalakin nauraa. Kirkkoklovnerian perimmäinen tarkoitus on leikkiä ja pelleillä asioilla, jotka ovat meille kirkon työntekijöille jargonia. Pelleilemme niillä niin, että se ydinasia tulee selkokielellä esiin, Minna Kovalainen kertoo tiedotteessa.
– Joku saattaa ajatella, että klovnit häpäisevät kirkkoa, mutta tehtävämme on tuoda esille Jumalan suuruus ja ihmeellisyys, Kovalainen jatkaa.
Kirkkoklovneja voi seurata YouTubessa Kirkon Selko -kanavalla.