Koulukyyti jätti erityislapsen yksin ovelle – Kuljetuksista tullut kymmeniä valituksia

Koulukuljetuksista on Espoossa tullut tänä syksynä aiempaa enemmän valituksia. Arkisto/Inka Töyrylä

Johanna Halava

Espoon koulukyydeistä on tullut tänä syksynä enemmän valituksia kuin aiempina vuosina. Palvelupäällikkö Pasi Ojaniemi Espoon kaupungilta kertoo, että keskiviikkoaamuun mennessä kaupungille oli tullut 48 koulukuljetuksiin liittynyttä reklamaatiota.

–Kuljetusaikataulut eivät ole pitäneet, yksittäisiä kuljetuksia on jäänyt hoitamatta ja yhdessä tapauksessa erityislapsi jätettiin yksin ovelle, vaikka häntä ei olisi saanut jättää ilman vastaanottajaa, Ojaniemi listaa valitusten sisältöä.

Kolme yritystä ovat hoitaneet elokuun alusta alkaen kaikki Espoon henkilökuljetukset, eli koulukuljetusten lisäksi muun muassa vanhusten ja vammaisten kuljetukset. Kajon ja Taxia ovat toimineet Espoossa jo pitkään. Javatrans on uusi toimija Espoossa, mutta se on hoitanut kuljetuksia muualla pääkaupunkiseudulla.

Ojaniemen mukaan valituksia on tullut kaikista kolmesta kuljetusfirmasta.

Valituksia on tullut myös muista kuin koulukuljetuksista.

–Ongelmat ovat olleet saman tyyppisiä kuin koulukuljetuksissa. Eniten valituksia on tullut aikatauluihin liittyen, Ojaniemi toteaa.

Muista kuljetuksista kaupungille oli tullut keskiviikkoon mennessä 41 valitusta.

Alalla yleensäkin on ilmeisesti aika paljon vaihtuvuutta."

Ojaniemi sanoo, että kaupunki on ryhtynyt toimiin valitusten vuoksi.

–Jokainen reklamaatio käydään huoltajan ja (kuljetuksen) toimittajan kanssa läpi. Kun on ollut epäselvyyksiä aikatauluissa, on käyty asia läpi kaupungin, huoltajan ja toimittajan kanssa, jotta kaikilla on sama käsitys aikatauluista.

–Toimittajien kanssa on vielä käyty sopimusten pääkohdat läpi ja varmistettu, että toimittajat tekevät kaikkensa, jotta asiakaspalvelusta vastataan – ja että vastataan ystävällisesti. Meille on tullut palautetta myös siitä, että asiakaspalvelu on ollut epäystävällistä.

Ojaniemi ei osaa sanoa syytä siihen, miksi valituksia on tullut enemmän kuin edellisvuosina.

–Jonkin verran on tosin tullut aiempaa enemmän viime tingan aikataulumuutoksia. Yrittäjillä on myös ollut kuljettajavaihdoksia. Alalla yleensäkin on ilmeisesti aika paljon vaihtuvuutta.

–Javatrans on meillä uusi toimittaja, mutta sillä ei ole ollut eniten ongelmia, huomauttaa Ojaniemi.

Koulukuljetusten ongelmista ryöpsähti kuluneella viikolla vilkas keskustelu Facebookin suljetussa Puskaradio Espoo -ryhmässä. Yksi espoolaisäiti kertoi, kuinka hänen autistinen lapsensa oli tuotu kotiin etuajassa ja jätetty yksin oven eteen, vaikka lapsella pitäisi aina olla joku vastassa. Pitkässä keskusteluketjussa jaetaan kokemuksia muun muassa kyytien myöhästymisistä ja kokonaan ajamatta jääneistä kyydeistä.

Kaupungin torstai-iltana Facebookissa julkaiseman tiedotteen mukaan koulukuljetusten tilanne on kuluneella viikolla parantunut huomattavasti edellisviikkoon nähden. Vakavia, lapsen turvallisuutta uhkaavia tilanteita ei kuluneella viikolla sattunut. Juuri alkaneen syyslukukauden aikana heitteillejätöksi katsottavia tapauksia on ilmoitettu kolme. Näistä yksi on tiedotteen mukaan muun muassa Facebookissa esille tullut tapaus, jossa autistinen lapsi jätettiin kotiovelle yksin. Toisessa tapauksessa lapsi oli nukahtanut auton penkkien väliin eikä hänen puuttumistaan heti huomattu. Lapsi löydettiin pian autosta nukkumasta. Kolmannessa tapauksessa reklamoitiin itkevänä tien varresta löydetystä lapsesta. Asiaa selvitettäessä kävi kuitenkin ilmi, että kuljettaja oli saattanut lapsen koululle sopimuksen mukaisesti, mutta lapsi oli sen jälkeen poistunut huomaamatta koulusta. Syy ei siis ollut kuljetusyrityksen.

2600 kuljetusta päivittäin

Espoossa on koulukuljetuksia päivittäin noin 1600.

Muita henkilökuljetuksia on noin 1000 per päivä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  2. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  3. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  4. Espoolaisen Markuksen, 26, elämäntarina kosketti – saa elämänsä ensimmäisen työpaikan lakutehtaalla ja omistusasunnon
  5. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  6. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  7. Moottoripyöräilijä kuoli Espoossa kolarissa henkilöauton kanssa
  8. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  9. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  10. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  13. Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina
  14. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä
  15. Espoo kertoo maanantaina kasvomaskien jakelusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.