Kansanedustaja löytää scifistä arvoja: "Suvakki-propagandaa parhaimmillaan"

TAPAHTUMA Pitkän linjan scifi-harrastaja Jyrki Kasvi iloitsee siitä, että alan suurin tapahtuma Worldcon on tänä vuonna Suomessa.

–Sehän on nykytermeillä kuvailtuna sellaista suvakki-mokuttaja-propagandaa, ettei paremmasta väliä, ja sitä se on ollut alusta lähtien, pamauttaa kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.).

Nyt ei kuitenkaan puhuta politiikasta, vaan scifistä ja erityisesti Kasvin kaikkien aikojen lempisarja Star Trekistä. Kasvi nimeää epäröimättä suosikkikapteenikseen Kathryn Janewayn, joka eksyy pienellä tutkimusaluksella 70 000 valovuoden päähän tunnetusta avaruudesta.

– Janeway on yksin vuosikymmenten matkan päässä kotoaan, ilman tähtilaivaston tulivoimaa, vihamielisellä alueella. Siitä huolimatta hän pitää kiinni arvoista, joiden mukaan tähtien välinen federaatio toimii: universaalista vapaudesta, tasa-arvosta ja tiedon ja resurssien jakamisesta tasapuolisesti. Koko sarjassa on pohjimmiltaan kyse arvoista, Kasvi painottaa.

Kasvin scifi-harrastus lähtee lapsuudenkodista."

Arvot toistuvat myös monessa muussa Kasvin scifi-suosikissa.

– Uudessa Galacticassa arvot ovat keskeinen teema: Kun kaikki pettää, koko muu yhteiskunta tuhoutuu, jäljelle jäänet yrittävät kynsin ja hampain pitää kiinni demokratian rippeistä. David Brinin Uplift-sarjassa taas ihmiskunta on vihdoin kohdannut galaktisen sivilisaation, mutta joutuu peittelemään hirvittävää salaisuutta. Sitä, mitä se on tehnyt muille lajeille, varsinkin kehityskelpoisille, kuten valaille, Kasvi kuvaa.

Kasvin scifi-harrastus lähtee lapsuudenkodista Kotkan seudulta.

– Vanhemmat kantoivat kotiin Clarkeja ja Asimoveja ja katselin salaa ovenraosta alkuperäistä Star Trekiä. Äiti joutui jossain vaiheessa ottamaan Sormusten herrat pois, koska ne haittasivat läksyjä, nukkumista, ylipäätään kaikkea muuta elämää. Tämä olisi muuten hyvä kaikkien tietokonepeleistä huolestuneiden muistaa: on sitä ennenkin jääty koukkuun, Kasvi naurahtaa.

Monen muun sen ajan scifi-fanin tavoin harrastukseen kuului tietty yksinäisyys.

–Kun löysin Kotkan kirjastosta scifi-harrastajien Aikakone-lehden, tajusin, että meitä on muitakin. Sitten Tampereella järjestettiin Tamcon, ja siitä alkoi coneissa käyminen. On vapauttavaa kokemus olla viikon ajan samanlaisten ihmisten joukossa, Kasvi tunnustaa.

Niinpä onselvää, että elokuun toisen viikon Kasvi viettää tiiviisti Worldconissa, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

–Worldconin saaminen Suomeen on meille vanhoille pieruille unelmien täyttymys. Ajatus heräsi nuoressa polvessa, ja se oli niin hullu, että pakkohan sen oli onnistua.

Kasvi on lupautunut olemaan ohjelmassa tarvittaessa mukana. Luvassa on myös muuten vaan hengaamista.

–Coneissa on sellainen kulttuuri, ettei koskaan tiedä, kenen pöytään päätyy. Olisi hienoa tavata Game of Thrones -kirjailija George R. R. Martin, ja saada vaikka signeeraus kirjaan, Arya-faniksi tunnustautuva Kasvi sanoo.

Vuosikymmeniä scifiä ja fantasiaa harrastanut Kasvi näkee, että lajityyppi on valtavirtaistunut.

– Se on pitkälti Tähtien Sodan ansiota. Nykyään puoluejohtajatkin twiittaavat scifi-leffoista ja eduskunnan käytävillä voi keskustella Game of Thronesin viimeisimmistä käänteistä.

Helsinki Worldcon

Scifi- ja fantasiaharrastajien vuoden suurin tapahtuma Worldcon järjestetään Messukeskuksessa 9.–13. elokuuta.

Paikalle odotetaan noin 4 500 – 5 000 kävijää. Helsingin Worldconista on arvioiden mukaan tulossa kautta aikojen suurin ei-englanninkielisessä maassa järjestetty Worldcon.

Hittisarja Game of Thronesin taustalla oleva kirjailija George R. R. Martin liputti näkyvästi Helsinkiä Worldconin järjestäjäksi. Martin on myös tulossa Helsingin Worldconiin.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut