Valittajille voi näyttää pitkää kuonoa – Koira saa uida melkein missä vain

VETEEN Uiminen on monelle koiralle yksi kesän tärkeimmistä riemuista.

Erika Ylänteen tyttärenpoika ja Brutus-bulldoggi ovat hyviä kavereita ja myös yhteiset vesileikit kuuluvat kesään. Sara Karhusola

Tiina Örn

Vaikka kesä ei hellisi helteillä, moni koira nauttii uimisesta.

Aina silloin tällöin koiranomistajat saavat sapiskaa siitä, että koiraa uitetaan muualla kuin koirien virallisiilla uimapaikoilla. Niissä tilanteessa valittajalle voi muistutttaa, että koiraa on lupa uittaa kaikkialla muualla paitsi ihmisille varatulla virallisella uimarannalla.

–Koiran uittamisessa pitää käyttää maalaisjärkeä. Samoin siinä, missä ranta-alueilla koiran kanssa liikuu. Ei ole mukavaa, jos uroskoira merkkailee rannoilla, joissa ihmiset ottavat aurinkoa, toteaa projektinjohtaja Ritva Keko Helsingin kaupunkiympäristön rakennukset ja yleiset alueet palvelusta.

Turvallisimpia rantoja ovat koirille varatut viralliset uimapaikat.

–Ne ovat yleensä aidattu niin, etteivät koira pääse karkaamaan rannan suunnassa. Tosin niissäkin saa vapaana uimaan päästää vain koiran, joka on omistajansa hallinnassa. Virallisia uimapaikkoja tarkastetaan muiden hoitotöiden yhteydessä ja palautteen perusteella, kertoo Keko.

Kiinnipitosäädökset koskevat siis myös uivaa koiraa.

Pääkaupunkiseudun laitamilta löytyy hyviä koirarantoja."

Espoossa on kaksi virallista koirien uimarantaa: Toppelundissa ja Laajalahdessa, mutta moni espoolaiskoira käy uimassa myös muun muassa Oittaan uimarannan liepeillä ja Kivenlahden venelaiturin lähistöllä.

Helsingissä virallisia koirien uimapaikkoja on neljä, Vantaalla koirille on kaupungin puolesta osoitettu vain yksi ranta.

Pohjavesialueilla ei ole sallittua uittaa koiraa eikä myöskään uida itse.

–Yksi sellainen alue pääkaupunkiseudulla ovat niin sanotut Jakomäen hiekkakuopat. Sielläkin tiedetään uitettavan koiria. Paikalla on ainakin ollut uinnin kieltäviä kylttejä.

Helsinkiläinen kolme koiraa omistava Erika Ylänne vinkkaa, että pääkaupunkiseudun laitamilta löytyy hyviä koirarantoja.

– Pilvijärvellä toisella puolella yleistä rantaa ja Sipoonkorvessa Sotungissa. Sipoon Pilvijärven ranta sijaitsee lähellä osoitetta Möträskintie. Siellä on autoille parkkipaikka.

Ylänne toteaa, etteivät koirapuistojen yhteydessä olevat uimapaikat sovi kaikille.

– Esimerkiksi Rajasaarihan on kiva paikka, mutta ei sinne ei voi viedä tollasta puupäätä kuin meidän englanninbulldoggi Kusti, joka ei tule toimeen muiden koirien kanssa.

Koirarantoja

Helsingissä on neljä virallista koirien uimarantaa: Tervasaaressa Kruununhaassa, Rajasaaressa Töölössä, Tuorinniemessä Herttoniemessä Laajasaloon johtavan sillan kupeessa sekä Veijaripuistossa Lauttasaaren kärjessä.

Espoossa koirarannat ovat Laajalahden rannalla sekä Toppelundin ja Haukilahden välissä olevalla koirille merkityllä uimapaikalla.

Vantaan virallinen koiraranta on Vantaanjoessa Silvolassa. Rantaan on Kahluuniityntieltä noin sadan metrin kävelymatka.

Pilvijärven lisäksi Sipoossa koiria uitetaan myös muun muassa Taasjärven länsipuolella.

Koirien uimapaikat on merkitty pääkaupunkiseudunpalvelukarttaan Ne löytyvät esimerkiksi hakusanalla "koirauimarannat".

Uimapaikkoja ja koirakylpylöitä löytyy myös Tassut kartalla -palvelusta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Koirat tappelevat koirapuistossa – Kuka korvaa vahingot? 6.7.2017 7:35

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut