Huostaanotettuja lapsia auttanut yhteisö jätti Tapiolan – "Ilman yhteisöä meidän olisi käynyt aika huonosti"

SOS-Lapsikylän viimeisen perheen tavarat kannettiin muuttoautoon viime viikolla Tapiolassa.

Uudet kodit ovat Niittykummussa, jonne lasten sijaisperheiden kodit solahtavat muun asutukseen lomaan, toki edelleen lähellä toisiaan.

Muutos on historiallinen. Suomen ensimmäinen SOS-Lapsikylä syntyi Tapiolan Metsäpirtintien tontille ja toimi siinä tiiviinä yhteisönä yli viisikymmentä vuotta.

Toiminnan ja 1960-luvulta peräisin olevien rakennusten päivittämistä on mietitty useita vuosia, kertoo SOS-Lapsikylän aluejohtaja Sointu Möller

SOS-Lapsikylä haluaa Möllerin mukaan turvata sijaiskotipaikat isoillekin sisarussarjoille pääkaupunkiseudulla.

–Siksi tontti rakennuksineen myydään. Se mahdollistaa uusien ja riittävän isojen asuntojen hankkimisen.

Tapiolan lapsikylän rakennukset ovat 1960-luvulta ja peruskorjauksen tarpeessa. (Kuva: Klaus Nurmi)

Tapiolan kylässä sijaiskoteja oli kahdeksan ja yhtä monta on hankittu Niittykummusta.

Möller tietää, että lapsikylästä lähteminen tuntuu haikealta niin lapsista kuin siellä työskennelleistä aikuisistakin, mutta he saavat myös iloita ajanmukaisista uusista asunnoista.

–Toiminta muuttaa vähän muotoaan, mutta yhteisöllisyys säilyy edelleen kivijalkana, hän vakuuttaa.

Sijaiskotiin tullaan eniten huostaanoton kautta, jonka perustana ovat esimerkiksi vanhempien alkoholin tai huumeiden käyttö.

Möller muistuttaa, että SOS-Lapsikylä tekee myös paljon perheiden tukityötä niin, että lapsia ei tarvitsisi ottaa huostaan.

Yhdeksän orvoksi jäänyttä lasta Pohjois-Savosta tulivat Tapiolan SOS-Lapsikylään sen ensimmäisinä asukkaina maaliskuussa 1966.

Sisarussarjan vanhin oli 15-vuotias ja nuorin kaksi kuukautta.

–Heti äidin kuoleman jälkeen alkoi kova rumba, kun meidän kohtaloamme puitiin lehdissä ja televisiossa, muistelee sisaruksista vanhin, Raija Pentikäinen-Vainio

Hän oli kantanut vastuuta nuoremmista lapsista jo pitkään, koska vanhemmat olivat aina töissä. Tilannetta helpotti, että heillä oli hyvä ukki.

Sisarukset halusivat pysyä yhdessä.

–Lapsikylä tipahti kuin taivaan lahjana. Jokin johdatus siinä oli, Pentikäinen-Vainio sanoo.

Vaikka hän lähti jo puolen vuoden kuluttua kansanopistoon Valkealaan ja perusti sitten oman perheen, yhteys lapsikylään ei koskaan katkennut.

–Viimeksi kävin lasten ja lastenlasten kanssa kolme viikkoa sitten siellä pihassa kääntymässä, Kuusankoskella asuva Pentikäinen-Vainio naurahtaa.

Pitopalveluyrittäjänä hän myös järjesti vuosien ajan SOS-Lapsikylän äitienpäiväjuhlat.

–Sisarukset saivat kasvaa siellä aikuisiksi. Lapsikylä kulkee aina mukanani. Ilman sitä meidän olisi käynyt aika huonosti.