"Punakaartin päätöksentekoa" – Espoon perussuomalaisissa kuohuu taas, arpa ratkaisi kansanedustajan kohtalon

Perussuomalaiset valitsi edustajansa Espoon kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin riitaisassa ja äänestysten kyllästämässä kokouksessa maanantaina.

Kokoukseen osallistunut Teemu Lahtinen kuvailee kokouksen kulkua Facebook-sivuillaan toteamalla, että "Punakaartin päätöksenteko ei kuulu demokratiaan. Kuvottava näytelmä".

Kommenteillaan Lahtinen viittaa äänestyksiin ja arvontaan, jossa perussuomalaiset valitsi valtuustoryhmän ja yhdistyksen hallituksen yhteiskokouksessa kaupunginhallitukseen edustajakseen vuosiksi 2017–2019 valtuutettu Jukka Kilven Vastaehdokkaana ollut kansanedustaja Simon Elo hävisi tiukan äänestyksen.

Vuodeksi 2019–2020 hallituspaikka ratkaistiin arvalla Elon ja valtuustosta tippuneen Seppo Huhdan välillä. Arpaonni suosi Eloa.

Pettynyt Simon Elo purki tuntojaan Facebook-sivuillaan tiistaina: "Ryhmässä oli myös aiemmin päätetty, että äänimäärä on yksi tärkeä peruste (valinnoille) pätevyyden ja puolueen hyväksi tehdyn työn ohella. Pätevyyteni voi muut arvioida ja tekemäni kenttätyön kaikki tietää. Lopulta kävi ryhmämme äänestysten jälkeen niin, että vain arvan ansiosta sain yhden vuoden kaupunginhallitukseen. Äänet vaaleissa kelpasivat listalle, mutta mies ei tehtäviin. Tulos ei toteuta kansanvaltaa eli kunnioita 1092 äänestäjältä saamaani luottamusta.", Elo kirjoittaa.

–Olen erittäin pettynyt kokouksen päätöksiin. Kansanvalta ei toteutunut, Elo myöntää Länsiväylälle.

Hän sanoo kuitenkin jatkavansa työtään valtuustossa normaalisti.

–Aion myös olla ehdolla perussuomalaisten listoilla myös tulevissa vaaleissa.

Valintakokousta johtanut Espoon Perussuomalaisten puheenjohtaja Maija Saimalahti myöntää, että kokouksessa oli aistittavissa vahva kahtiajako.

–En oikein tiedä, mistä tuo jakautuminen johtuu. Itse olisin toivonut, että Elo olisi pohjaesityksen mukaisesti valittu kaupunginhallitukseen perussuomalaisten edustajaksi kahdeksi vuodeksi.

Meneillään olevan puolueen puheenjohtajakampanjan Saimalahti ei usko vaikuttaneen kokouksen päätöksiin tai henkeen.

Espoolaiset Simon Elo on ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi ja Veera Ruoho pyrkii puheenjohtajaksi.

Saimalahti toivoo, ettei kiihkeä valintakokous jätä juopaa nelivuotiskautensa aloittavaan valtuustoryhmään.

Vuosiksi 2020–21 perussuomalaiset valitsivat äänestyksittä kaupunginhallitukseen Jonna Löflundin ja Teemu Lahtisen.

Valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi nousee 2018–2019 kansanedustaja Veera Ruoho ja toiseksi varapuheenjohtajaksi vuodeksi 2019-2020 Timo Soini

Simon Elo sai huhtikuun kuntavaaleissa 1092 ääntä eli toiseksi eniten puolueen ehdokkaista Soinin jälkeen.

Jukka Kilpi sai vaaleissa 319 ääntä ja oli viimeinen perussuomalaisten listoilta valtuustoon noussut.

Seppo Huhta sai vaaleissa 297 ääntä ja jäi ilman valtuustopaikkaa.

Lopullisesti valinnat vahvistaa uusi kaupunginvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan 12. kesäkuuta.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut