Jussi Niinistö haluaa olla "riviperussuomalaisten tukena" – hakee jatkoa puoluejohdossa

Puolustusministeri Jussi Niinistö. Johanna Erjonsalo

toimitus

Puolustusministeri Jussi Niinistö haluaa jatkaa perussuomalaisten varapuheenjohtajana.

Niinistö ilmoitti keskiviikkona asettuvansa ehdolle 1. varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa.

Päätöstään Niinistö perustelee halulla tuoda puoluejohtoon jatkuvuutta Timo Soinin jättäytyessä puheenjohtajan tehtävistä.

–Ppuheenjohtajan vaihtuessa haluan tuoda kokemukseni ja osaamiseni uuden puheenjohtajan tueksi, Niinistö toteaa.

–Haluan olla myös niiden riviperussuomalaisten tukena, jotka pelkäävät että muutos Soinin jälkeen on liian suuri.

Niinistö on ollut PS:n 1. varapuheenjohtaja vuodesta 2013.

Uusi johto valitaan perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä 10. kesäkuuta. Puheenjohtajan paikkaa tavoittelevat muun muassa Jussi Halla-aho, Leena Meri, Veera Ruoho ja Sampo Terho

Seuraava puheenjohtajapaneeli on sunnuntaina Oulussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  3. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  4. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  5. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  6. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  7. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  8. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  9. HSL avaa matkakortin nettilatauksen ensi viikolla – voi ostaa sekä kautta että arvoa
  10. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  14. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.