Perhe otti passikuvat itse ja säästi satasen – poliisi ei suosittele uutta palvelua

Passikuvan voi ottaa myös omalla kameralla. Armi Suojanen/kuvituskuva

Aapo Siippainen

Passikuvaa ei tarvitse ottaa valokuvaamossa, vaan sen voi ottaa kotona omalla kameralla ja toimittaa poliisille sähköisesti. Säästöä voi tulla useita kymmeniä euroja. Sosiaalisessa mediassa on innostuttu passikuvien hintavertailua tekevästä Epassikuvafi-palvelusta. Sen mukaan passikuvan hinnat vaihtelevat Helsingissä 18–37 euron välillä.

Palvelussa on myös työkalu, joka helpottaa passikuvan ottamista itse. Ohjelma perustuu poliisin ohjeisiin hyväksytystä passikuvasta, mutta se ei ole poliisin tarkastama tai valtuuttama.

Jyväskylässä asuva Tero Uuttana kokeili passikuvan ottamista itse ja käytti apunaan Epassikuvaa.

–Viimeinen kerta kun maksan passikuvista. Nerokkaan kätevä ilmainen palvelu, joka osaa pistää pään kohdilleen ja kuvakoon kerralla oikein. Jos löytyy joku edes vähän säädyllinen kamera, niin homma hoituu.

Myös jyväskyläläinen Roope Lehto innostui palvelusta.

–Otin koko perheelle passikuvat ja läpi meni. Säästin ehkä satasen. Oikea valaistus oli hankalin.

Poliisista kerrotaan, että sähköisesti toimitetuista kuvista noin kaksi prosenttia on yksityishenkilöiden ottamia.

–Kuvia ei hylätä valtavia määriä, mutta muissa kuin valokuvaamojen toimittamissa kuvissa laatu on keskimäärin olennaisesti heikompi, kommentoi ylitarkastaja Kari Kanto Poliisihallituksesta.

Poliisihallitus ei suosittele, että harjaantumaton kuvaaja ottaisi kuvansa itse. Ylivoimaisesti yleisin hylkäyssyy on kasvojen epätasainen valaisu.

–Passikuvavaatimusten mukaan kasvot täytyy valaista tasaisesti. Kotiotoksissa toinen puoli kasvoista saattaa olla osittain varjossa, silmät voivat olla varjossa kattovalon takia tai salamavalon annetaan heijastua kasvoista niin voimakkaana, että yksityiskohtia pyyhkiytyy näkyvistä. Mikään nettipalvelu ei riitä kompensoimaan puuttuvia taitoja, Kanto pohtii.

Kotikuvissa on ongelmana myös se, että kuva saatetaan ottaa kännykkäkameroilla tai muilla välineillä, jotka on tarkoitettu toisenlaisten kuvien ottamiseen.

–Passikuvavaatimusten mukaisen kuvan ottaminen kännykällä vaatii paneutumista, ja silloinkin kuvausetäisyyden täytyy olla niin pitkä, etteivät kameran kennon ja optiikan ominaisuudet välttämättä riitä hyvälaatuisen kuvan ottamiseen.

Kanto muistuttaa, ettei selfie ole passikuva.

–Geometrisia vääristymiä tulee helposti, kun kuvataan kännykän tai tabletin laajakulmaobjektiivilla. Mitä heikkolaatuisempi kuva, sitä helpommin rajanylityksessä tulee pulmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.