"Haluamme kansainvälinen keskus luotu" – huijari otti jalat alleen, kun mies soitti 112

Tällaisella adressilla niin Tuusulassa kuin muuallakin Etelä-Suomessa liikkuneet ulkomaalaiset huijarit lähestyvät kansalaisia. Poliisi

Riitta Suomalainen

Etelä-Suomessa liikkuu jälleen rahankeräyshuijareita. Facebook-päivitysten mukaan ryhmä ulkomaalaisia miehiä ja tyttöjä on yrittänyt huijata ihmisiä Helsingissä, Turussa, Raisiossa ja Tuusulassa.

Huijareista on ilmoitettu poliisille ainakin Keski-Uudellamaalla, komisario Harri Vihola kertoo.

Tuusulassa kuuromykkänä esiintyvä mies kalasteli rahaa S-marketin parkkipaikalla viime perjantaina adressilla, jonka ylälaidassa oli tuttuja logoja ja teksti ”todistus alueverkon kuurojen ja fyysisesti vammaisten ja köyhien lapsille, haluamme kansainvälinen keskus luotu, rakentaa maanrakennuskoneet”.

Kun huijausyrityksen kohteeksi joutunut mies pyysi rahankerääjää näyttämään viranomaisten myöntämän luvan keräystä varten ja rupesi naputtelemaan kännykkäänsä poliisin numeroa, huijari otti jalat alleen ja juoksi lähellä odottaneeseen autoon.

Auton rekisteritunnusta kirjoittaja ei ehtinyt nähdä, mutta siitä hän on vakuuttunut, ettei tunnus ollut suomalainen.

Vihola muistuttaa, ettei kukaan voi kerätä Suomessa rahaa ilman keräyslupaa. Rahankeräyslupaviranomaisia ovat poliisilaitokset ja Poliisihallitus. Poliisilaitos voi myöntää rahankeräysluvan omalle toimialueelleen. Poliisihallitus voi myöntää rahankeräysluvan silloin, kun rahankeräys järjestetään yhden poliisilaitoksen aluetta laajemmalla alueella.

–Jos herää epäilys, ettei kerääjä ole oikealla asialla, kannattaa soittaa numeroon 112 ja pyytää poliisi paikalle, Vihola sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut