Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leppävaaran uusi ravintola Mezza on melkein vegaaninen

RAVINTOLA

Etnisistä ruokakaupoista tunnettu Star Ahmad on avannut Leppävaaraan välimerelliseen keittiöön nojaavan Mezza-ravintolan. Ravintolan lounasbuffetissa pääsee eri päivinä maistelemaan eri Välimeren maiden ruokia. Star Ahmadin perhe tuli vuonna 1997 Suomeen Kurdistanista Irakin puolelta.

Haluamme tehdä terveellistä ja kevyttä ruokaa.”

Mezza panostaa kasvisruokaan. Lähes kaikki lounasbuffetin salaatit ja muut kylmät tarjottavat ovat vegaanisia.

Lihaakin on kuitenkin tarjolla.

Buffetin lämpimissä ruuissa vaihtelevat muun muassa kala, kana ja naudanliha.

– Eteläsuomalaiset ovat innostuneet vegaaniruuasta. Olemme huomanneet, että meidän kauppojemme hyllyiltä etsitään yhä enemmän vegaanisia tuotteita. Kehitämme ravintolaammekin siihen suuntaan, Star Ahmad sanoo.

Star Ahmadin lapset ovat tiiviisti mukana etnisten ruokakauppojen ja ravintolan pyörittämisessä. Poika Daban Star vetää Kalasataman Ararat Bazaaria ja toinen poika, Roman Star, otti vapaavuoden lääketieteen opiskeluista hoitaakseen Mezzan ravintolapäällikön hommat.

Tytär Stran Star työskentelee Ararat Bazaarissa, mutta on nähty auttamassa myös uudessa ravintolassa.

– Monet nuoret ovat kiinnostuneet terveellisestä ruuasta, elämäntavasta ja fitnessistä. Haluamme tehdä terveellistä ja kevyttä ruokaa. Tuomme ruuassa esiin värejä, punaista ja vihreää, kertoo ravintolapäällikkö Roman Star.

Mezzasta halutaan luoda perheystävällinen ja eloisa kahvila-ravintola. Iltaisin listalla on muun muassa tuoreesta vasikan lavasta tehtyä döner-kebabia.

– Meillä on tukkukauppa, ja saamme kaksi kertaa viikossa esimerkiksi tuoreet Välimeren erikoisyritit, mintut ja rosmariinit tänne lentokoneella, kertoo Star Ahmad.