Leppävaaran keskustaa Espoossa hallitsee tulevaisuudessa kolme 32-kerroksista toimistotornia Kehä I:n kupeessa.
Torneja yhdistää Kehän yli kurottava kävelyputki, johon voi istahtaa kahville ihailemaan maisemia.
Hatsinanpuistoon rakennetusta liike- ja tapahtumakeskuksesta on puistoyhteys länsi-Leppävaaraan.
Uusia, vähintään 12-kerroksisia asuin- ja toimistotaloja ytimeen nousisi lisää kymmeniä.
Muun muassa tällaisia visioita sisältää Leppävaaran keskustan uudistamista koskeva suunnitelma, joka projektinjohtaja Mika Rantalan mukaan "ulottuu jonnekin 2030-luvun jälkipuoliskolle."
–Suurtornien rakentaminen ajoittuu varmasti vasta 2030 -luvulle, Rantala arvioi.
Sitä ennen ehtii kuitenkin Leppävaarassa tapahtua paljon.
–Leppävaaran kasvun suurimpia voimavaroja ja samalla haasteita ovat aluetta halkova rautatie ja vilkkaat liikenneväylät, Rantala muistuttaa.
Lähimmän kymmenen vuoden aikana kaavoituksessa ja rakentamisessa keskitytään etelä- ja pohjois-Leppävaaran tiiviimpään yhdistämiseen Turuntien yli.
–Radan yli rakennetaan silta kevyelle liikenteelle suunnilleen nykyisen Lintuvaarantien ja Turuntien risteykseen.
Nykyinen kauppakeskus Galleria purettaisiin ja sen tilalle tulisi uusia kauppaneliöitä kahteen kerrokseen ja yläpuolelle asuntotorneja.
Turuntie siirtyy piirun etelään ja sen pohjoispuolelle nousee 12–24 -kerroksisia asuin- ja liiketaloja.
Radan eteläpuolella kauppakeskus Sello laajenee noin 5000 neliötä ja kurottautuu osittain uudistettavan bussiterminaalin päälle.
Turuntien muuttuu Leppävaaran ytimen kohdalla selkeäksi puistokaduksi. Bulevardina se jatkuu idässä aina Helsingin rajalle saakka.
–Maanalaista pysäköintitilaa rakennetaan Turuntien pohjoispuolelle ja se yhdistetään nykyiseen Sellon maanalaiseen parkkiluolastoon.
Sellon nykyinen maanpäällinen pysäköintitalo aiotaan purkaa uudisrakentamisen tieltä.
Tarkkoja uusien autopaikkojen määrää Rantala ei tässä vaiheessa lähde ennustamaan.
–Se tarkentuu jatkosuunnittelussa.
Liikenteellisiä muutoksia on muun muassa Lintuvaarantien kääntäminen Portinvartijantielle. Suunnitelmissa on myös yhteyden oikaiseminen tietunnelilla.
Lähivuosina on tarkoitus myös avartaa tukkoista Kehä I:n alitusta eli Hevosenkenkää.
Auton, junan ja raidejokerin lisäksi Leppävaaraan pitäisi joskus vuosikymmenen puoliväliin mennessä päästä matkustamaan myös ratikalla Kalajärven suunnalta.
–Pohjois-Espoon osayleiskaavassa tulee olemaan varaus tällaiselle yhteydelle, Rantala muistuttaa.
Maantasolla betoniseen Leppävaaraan halutaan tulevaisuudessa luoda myös enemmän paikkoja olla ulkona.
–Nykyisille toreille haetaan omaleimaista ilmettä. Siihen työhön otamme alueen asukkaat tiiviisti mukaan, Rantala lupaa.
Kokonaan uusi torialue on tulossa yhdistämään Hatsinanpuisto ylemmäs nostetun Kehä I:n ali länsi-Leppävaaraan.
Torialueet aiotaan yhdistää toisiinsa jalankulku- ja kevyen liikenteen verkostolla
–Ajatuksena olisi sellainen Leppävaaran oma laaja kävelykeskusta ja torien helminauha.
Palataanpa alkuun ja kolmeen torniin. Niiden valmistuttua Leppävaaran ydinalueelle olisi Rantalan karkean arvion mukaan noussut kaikkiaan 300000 neliötä liike- ja toimistotilaa. Uusia asuntoja Espoon nykyisinkin suurimman kaupunkikeskuksen ydin tarjoaisi noin 6000 ihmiselle.