Kahvi, pulla ja aimo annos historiaa – Espoosta löytyy perinteisiäkin kahviloita

kahvilat Tiesitkö, että Espoosta löytyy kahviloita, joilla on kymmenien vuosien historia?

Kauklahdessa sijaitseva Halmeen leipomo on toiminut samalla tontilla jo 117 vuotta. Toimintaa on koko ajan pyörittänyt sama suku.

Neljä vuotta eläkkeellä ollut Kaj Halme on edelleen osittain leipomon toiminnassa mukana.

– Isoisäni Emil Halme perusti leipomon 118 vuotta sitten.

Emil Halme muutti 16-vuotiaana Turkuun leipurioppiin ja valmistui leipurikisälliksi 19-vuotiaana. Matkalla Helsinkiin hän jäi kuitenkin Kauklahteen, jossa tapasi Fanny-vaimonsa.

– Fanny taisi hieman sotkea Emilin suunnitelmat, mutta ehkä niin oli tarkoitettukin, jotta olemme tänään täällä, Halme tuumii.

Kauklahden juna-asema on ihan Halmeen leipomon läheisyydessä.

– Olemme halunneet tarjota kyläläisille tällaisen pienen olohuoneen, jonne voi tulla viettämään aikaa. Täällä käykin säännöllisesti erilaisia ryhmiä tapaamassa toisiaan.

– Ja onneksi meillä on meidän vakioasiakkaamme, jotka ovat jokaisen yrityksen pelastus, Halme kertoo.

Leipomo myös toimittaa tilauksia kauppojen hyllyille lähialueilla.

– Sitten on ihan yksittäisiä henkilöitä, jotka käyvät päivittäin ostamassa jonkun suosikkituotteensa kotiin syötäväksi.

Fanny taisi hieman sotkea Emilin suunnitelmat, mutta ehkä niin oli tarkoitettukin, jotta olemme tänään täällä.”

Halmeen leipomon leivät leivotaan yhä tänäkin päivänä samalla reseptillä.

– Me olemme pieni lähileipomo ja haluamme tarjota jokaiselle kävijälle paikallista osaamistamme. Emme ole vanhanaikainen, vaan enemmänkin perinteinen leipomo. Kaikki tuotteet ovat aina samana päivänä leivottuja.

– Uunituore pullahan on aina parempi, Halme hymyilee.

Bembölen punainen kahvitupa Turuntien varrella on monen tunnistama maamerkki. Kaj Alénin ja hänen siskonsa Rita Kanervan johtama tupa on aloittanut kahvilatoiminnan jo vuonna 1939. Kajn vanhemmat vuokrasivat tilat käyttöönsä vuonna 1955.

Päärakennus on rakennettu ilmeisesti jo vuonna 1737 ja se on toiminut esimerkiksi suutarin työpajana, kouluna ja talvisodan aikana kätilöopiston synnytysosastona. Rakennus oli lähellä joutua puretuksi vuonna 1916.

Kahvitupa oli ensin vain kahvila. Asiakasmäärän vain kasvaessa palkattiin lisää henkilökuntaa.

– Sitten alettiin toivomaan ruokatarjoilua. Aloitin itse täällä hanttihommissa 14–15 -vuotiaana, Alén kertoo.

Alénin vanhemmat johtivat kahvitupaa vuoteen 1969 asti. Tämän jälkeen Alén otti siskonsa kanssa vastuun.

– Tänä päivänä valmistamme kotitekoista perinteistä suomalaista ruokaa. Kesät ovat ehdottomasti sesonkiaikaa. Lisäksi meillä on vakioasiakkaita, jotka ovat käyneet täällä jo vuosia, Alén kertoo ja moikkaa viereisessä pöydässä istuvaa asiakasta.

– Täällä käy lisäksi paljon lapsiperheitä ja eläkeläisiä.

Bembölen kahvituvan maalaismiljöö on ainutlaatuinen. Kesällä pihaa koristavat hirsipöydät, jotka usein ovat täynnä asiakkaita.

– Miljöö on varmasti se, mikä on meidän toimintamme myyntivaltti, Alén toteaa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut