Miksi asuntojen hinnat romahtivat kehyskunnissa ja pomppasivat Espoossa? – "Nyt käsissä on täydellinen DDR-pommi"

Vanhojen osakehuoneistojen hinnat ovat Helsingin kehyskunnissa romahtaneet yhdessä vuodessa häkellyttävällä vauhdilla. Viime kuussa kehyskuntien asuntojen neliöhinta oli enää keskimäärin 2 010 euroa neliöltä, kun vielä vuosi sitten hinnat olivat jopa kuusi prosenttia nykyistä korkeammalla tasolla.

Tämä selviää Tilastokeskuksen tuoreimmista tiedoista.

Asuntohintaindeksin hintaromahduksesta puolet on tapahtunut pelkästään tammikuun kuluessa. Kehyskunnilla tarkoitetaan Hyvinkää, Järvenpäätä, Keravaa, Kirkkonummea, Nurmijärveä, Riihimäkeä, Sipoota, Tuusulaa ja Vihtiä.

Kiinteistövälitysalan ammattilaiselle kehitys on hyvin selkeä ja siihen on olemassa yksi ainoa syy.

Korjauksia on lykätty ja nyt tilanne kaatuu kaikkien niskaan."

– Tämä johtuu aivan selvästi siitä, että nyt käsillä on 1970-luvulla rakennettujen asuntojen valtava peruskorjaustarve.

– Neljäkymmentä vuotta sitten rakennetut asunnot alkavat olla erittäin kipeästi muun muassa putkiremonttien tarpeessa ja tämä näkyy vahvasti hinnoissa, arvioi Kiinteistömaailman yrittäjä Kari Puustinen, jonka toimialueeseen kuuluu kiinteistönvälitys Keravan ja Tuusulan alueella.

Puustisen mukaan hyvin moni taloyhtiö on suotta lykännyt korjausten tekemistä vuodesta toiseen ja seuraukset kaatuvat tulevien vuosien aikana kaikkien niskaan.

– On aivan selvää, että jos myyntihetkellä taloyhtiössä on tulossa suuri peruskorjaus ja talo näyttää ulospäin kuin DDR:ssä rakennetulta, eihän asunnosta voi saada millään hyvää hintaa, Puustinen muistuttaa.

– Kyllä minua huolestuttaa se, että turhan monessa taloyhtiössä viiden vuoden korjaussuunnitelmat eivät ole alkuunkaan ajan tasalla. Paljon on sellaisia yhtiöitä, joissa suunnitelmia ei päivitetä lainkaan – ne voivat olla vaikkapa sitä tasoa, että "leikataan pensasaidat ja laitetaan lintuverkot".

Monessa taloyhtiössä viisivuotissuunnitelmaa ei ole lainkaan."

Jotta taloyhtiön todellinen kunto olisi asunnonomistajien tiedossa, taloyhtiöissä pitäisi tehdä kunnollisia ja säännöllisiä kuntokartoituksia.

Tilanne on Puustisen mukaan hyvin vaikea esimerkiksi eläkeikäisten asunnonomistajien kannalta.

– Ajatellaan vaikkapa ikäihmistä, joka on ostanut asuntonsa 40 vuotta sitten ja saanut sen maksettua. Nyt on tulossa hintava peruskorjaus, jota ilman asunto ei kerta kaikkiaan käy kaupaksi.

– Jos omistajalla ei ole mahdollisuutta maksaa remontista, ei asuntoakaan helposti saa kaupaksi. Turhan moni asuntoa myyvä myös ajattelee, että jos esimerkiksi putkiremontti maksaa 35 000 euroa, ei heti remontin jälkeenkään asunnosta saa 35 000 euroa enemmän kuin ennen remonttia, Puustinen muistuttaa.

Peruskorjaus kuitenkin kannattaa ilman muuta tehdä, sillä sen jälkeen asunnon myyminen on huomattavasti helpompaa.

Asuntokaupan valttikortteina ovat hyvät yhteydet."

Vaikka asuntojen hinnat ovat laskeneet vahvasti etenkin Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään alueella, ei Puustinen ole epätoivoinen.

– Tilanne voi lyhyessäkin ajassa muuttua, sillä pääradan vieressä sijaitsevilla asunnoilla liikenneyhteydet ovat erittäin vahva valttikortti, Puustinen muistuttaa.

– Kerava, Järvenpää ja Hyvinkää ovat tässä kilpailussa ehdottomasti voittajakaupunkeja, koska sujuva liikkuminen vaikuttaa erittäin vahvasti asuntokauppaankin.

Hyvä esimerkki tästä on Espoo, jossa vanhojen asuntojen hinnat ovat vuodessa nousseet peräti 6,5 prosenttia. Nyt vanhasta osakehuoneistosta saa maksaa Espoossa ja Kauniaisissa keskimäärin 3 375 euroa neliöltä.

– Länsimetron odotus on selvästi nostanut asuntojen hintoja. Hinta ei ole laskenut, vaikka metron tulo Espooseen viivästyy todennäköisesti vuodella. Kaikki tietävät, että asunnon arvoon aivan toinen, kun metro tulee 200 metrin päähän kodista, Puustinen muistuttaa.

Koko maassa vanhojen asuntojen hintakehitys polkee nyt keskimäärin paikoillaan, sillä vuodessa asuntojen hinnat ovat kutistuneet vain 0,1 prosenttia.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut