TYÖ Kilpailu on kovaa ja soittokeikkojen lisäksi on tehtävä valtavasti työtä.
Pitkänlinjan dj, espoolainen Milla Lehto peräänkuuluttaa keskustelua musiikin tuottajien ja dj:iden vastuusta ja vaikuttamisesta siihen, mihin suuntaan tanssimusiikki menee ja mikä käy kaupaksi.
– Maailmanluokan dj-tähdet soittavat musiikkia kymmenilletuhansille ihmisille jopa yhden keikan aikana. Koska valtava määrä ihmisiä seuraa heitä, on heillä suuri vaikutus siihen, minkälaista musiikkia ostetaan ja kuunnellaan. Tästä pitäisi puhua enemmän, 17 vuotta alalla ollut nainen huomauttaa.
Lehdosta on jännittävää seurata, miten konemusiikki ”elää” kaiken aikaa.
– Uusia genrejä syntyy ja vanhatkin genret aaltoilevat kaupallisuuden ja undergroundin välimaastossa, hän kuvailee.
Lehdon työ on muuttunut vuosien varrella paljon. Uransa alkuvaiheissa hän soitti keikat ostohinnaltaan kalliilta vinyyleiltä. Nyt painavien levylaukkujen kantaminen on historiaa, ja musiikki kulkee mukana vaikka takin taskussa muistitikulla.
Myös fyysiset soittimet ovat kehittyneet; cd-soittimet ovat korvanneet suurikokoiset vinyylisoitimet. Osa dj:stä soittaa tietokoneelta ja erilaisten kontrollerien avulla.
Juuri tekniikka on Lehdon mukaan ikuisuusasia, joka alan ihmisiä puhuttaa.
– Tekniikka tuo jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Se tuo helpotusta ja siksi kuka tahansa oppii soittamaan levyjä helpommin kuin ennen, jolloin työ vaati harjoittelua. Voi olla, että tiskijukan työ tuntuu tänä päivänä vähän liiankin helpolta, Lehto pohtii.
Sisällöltään dj:n työ voi olla monenlaista. Lehdolle se tarkoittaa reissaamista ympäri Suomea.
– Osa tapahtumista on kertaluontoisia, osa vakituisesti pyöriviä klubi-iltoja eri kaupungeissa. Keikat voivat olla luonteeltaan todella erilaisia paikasta riippuen. Siksi settinikään ei ole aina sama, vaan rakentuu osittain soittohetkellä sen mukaan, paljonko kello on ja millainen yleisö on.
Tähdillä on suuri vaikutus siihen, mitä musiikkia ostetaan"
Työn helpottuminen voi myös olla yksi selitys sille, että moni nuori haaveilee ryhtyvänsä dj:ksi. Lehto miettii, ettei työn vaativaa puolta ehkä tulla ajatelleeksi.
– Dj:n työstä haaveillaan ja halutaan päästä esiintymään. Todellisuudessa ammatti vaatii paljon työtä soittokeikkojen ympärillä. Ihan jokapäiväistä hommaa ovat esimerkiksi musiikin hakeminen, promootiomiksausten tekeminen, keikkojen mainostaminen ja yhteydenpito promoottorien kanssa, hän kuvailee.
Mitä enemmän alalle on tulijoita, sitä kovempaa on myös kilpailu. Jokainen yrittää erottua massasta. Naisena Lehto edustaa tiskijukkien vähemmistöä, mutta työn kannalta sukupuolella ei hänen mielestään ole väliä.
– Kaikki dj:t ovat omia persooniaan. He soittavat omaa kattaustaan ja erottuvat sitä kautta toisistaan. Toisaalta nainen on edelleen harvinaisempi ilmestys dj-piireissä, joten voihan naiseudesta se etu olla, että huomataan helpommin, hän miettii.
Useimmiten Lehto soittaa 1,5–3 tunnin setin, joka sisältää valikoidun kattauksen underground-tanssimusiikkia.
– En ole niin sanottu kaupallinen dj, eli en soita yleisön toivemusiikkia, vaan minulla on oma musiikillinen tyyli, hän tarkentaa.
Dj:n työn ohessa Lehto tuottaa tapahtumia, joihin buukkaa tapahtuman luonteeseen tyylillisesti sopivia dj:tä. Hän vastaa myös omien tapahtumiensa graafisesta suunnittelusta.
– Tämä on minulle monessa mielessä luovaa hommaa, hän sanoo.
Vaikka teknologia on vuosien varrella kehittynyt, eivät työn perusperiaatteet ole muuttuneet.
– Se ei muutu mihinkään, että valitsen itse settini musiikillisen kattauksen ja rakennan yleisölle persoonallisen kokonaisuuden. Tärkeintä on, että tanssilattia on täynnä ja ihmiset nauttivat, hän summaa.