Maksoitko liikaa asunnonvälittäjälle? HS: Pk-seudun listahinnoissa on ilmaa

toimitus

Asuntoaan kiinteistönvälittäjän avulla myyvän kannattaa tinkiä välityspalkkiosta, käy ilmiHelsingin Sanomienselvityksestä.

Lehti kysyi lukijoilta, millaisia välityspalkkioita he olivat maksaneet asuntonsa myynnin yhteydessä. Tuloksena oli, että palkkiot ovat säännönmukaisesti alhaisemmat kuin välittäjien ilmoittamat listahinnat.

Myyntiturvan ja Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajaTimo Metsolaarvioi HS:ssa, että tuskin kukaan maksaa välitysliikkeiden virallisia listahintoja.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen puolestaan myöntää, että yhtiön toteutuneet välityspalkkiot ovat lähempänä kahta kuin neljää prosenttia.

–Kilpailu pitää siitä huolen, Heikkinen sanoo.

Listahinnoissaon HS:n mukaan huomattavia eroja. Lehden vertailussa korkein listan mukainen välityspalkkio oli Helsingin OP-Kiinteistökeskuksen 4,96 prosenttia asunnon velattomasta myyntihinnasta.

Halvimpina lehti pitää Myyntiturvan kiinteitä euromääräisiä palkkioita. Esimerkiksi kaksion myynnistä Myyntiturva ottaa 3720 euron välityspalkkion.

Samanhintaisen kaksion myynnistä voi HS:n mukaan joutua maksamaan enimmillään jopa 12000 euron palkkion, kun pienimmillään palkkio on alle 4000 euroa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut