Kalevi Kiviniemi ja Mika Koivusalo äänittävät levyt kirkoissa aina öisin

KULTTUURI Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemellä ja äänittäjä Mika Koivusalolla riittää värikkäitä tarinoita äänitysmatkoista eri puolille maailmaa.

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen 19-osainen Organ Era -levysarja tuo musiikinystävien kuultavaksi maailman vanhimpien soittokelpoisten urkujen, bambu-urkujen ja jopa baaritiskin päälle rakennettujen urkujen soinnin.

Kun Kiviniemi tekee uuden albumin, levyn äänittämisestä vastaa usein espoolainen Mika Koivusalo. Hän innostui äänittämisestä 1970-luvun lopulla. Nyt hänellä on takana noin 350 CD-äänitystä, ja niistä noin 80 on tehty Kiviniemen kanssa.

–Kaikki kesätöistä ansaitsemani rahat menivät nauhureihin, Koivusalo tunnustaa.

Äänittäjänä Koivusalo on itseoppinut.

–Soittelin urkureille ja kuoroille kysellen, saanko tulla äänittämään. Olen oppinut äänittämisen lukemalla ja kokeilemalla.

Kiviniemellä ja Koivusalolla riittää värikkäitä tarinoita äänitysmatkoista eri puolille maailmaa: Rouen, Neresheim, Schmalkalden, Bergamo, Kevellaer, Luxemburg...

Kumpikaan ei kysele, mitä kello on."

Miehiä yhdistää intohimo musiikkiin, positiivinen hulluus, pohjalaiset juuret ja se, että molemmat työskentelevät mielellään öisin.

Kiviniemi ja Koivusalo tapasivat Helsinki-päivänä vuosia sitten. Koivusalo oli saanut mutkan kautta kuulla, että Kiviniemi etsii äänittäjää, joten hän meni rohkeasti urkutaiteilijan puheille.

Ensimmäisen yhteisen äänitysmatkan ulkomaille Kiviniemi ja Koivusalo tekivät Schmalkaldeniin Wilhemsburgin linnan kirkkoon Saksaan, entisen DDR:n alueelle, vuonna 1998.

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista on ollut Saint-Ouen -katedraali Rouenissa Ranskassa. Siellä on yksi maailman tunnetuimmista soittimista ja näillä uruilla syntyi Organ Era -sarjan 14. levy. Siellä on äänitetty myös Toccata-video, joka on Youtubessa Kiviniemen katsotuin esitys.

–Urut vihki vuonna 1890 Charles Marie Widor Vihkiäistilaisuuden päätteeksi hän soitti Toccatan. Minulla oli soittaessani mahtava tunne, kun tiesin Widorin itsensä istuneen samalla penkillä, Kiviniemi kertoo.

Yhden levyn äänittämiseen menee 2–3 yötä, joskus jopa neljä.

Urkujen virittämiseen menee pari tuntia, ja Koivusalo etsii myös ideaalit paikat mikrofoneille.

Sitten äänitetään ottoja, kuunnellaan lopputulosta, jutellaankin ja taas Kiviniemi soittaa. Kumpikaan ei kysele, mitä kello on.

Välillä ulkopuoliset äänet keskeyttävät työskentelyn, mutta keskeytys saattaa innostaa Kiviniemen improvisoimaan.

Lopullinen silaus tulee siitä, että minulla on korvaa uruille."

–Improvisaatio voi syntyä vaikka ohiajavan ambulanssin hälytysäänestä. Näin Saint-Ouenissa syntyi Alarme, joka on kuunneltavissa Youtubessa. Kalevilla oli silloin vauhti päällä, Mika Koivusalo naurahtaa.

–Luominen on tärkeää! Pitää uskaltaa kokeilla ja antaa mennä. Luovuutta tarvitaan joka paikassa, Kalevi Kiviniemi kuittaa.

Kiviniemi muistuttaa, että tekninen soittotaito ei yksin riitä. Vanhojen soitinten piirteiden lisäksi pitää tuntea musiikin- ja kulttuurin historiaa ja eri aikojen ajattelutapoja.

Koivusalon mukaan ulkomaille on aina lähdettävä minimikalustolla, siis sellaisella, jonka hän jaksaa itse kantaa.

Käytännössä hänellä on iso rinkka, golfbägin kokoinen pussukka telineille ja käsimatkatavarana olkalaukku. Siinä kulkevat mikrofonit ja muu arka laitteisto. Joskus matkat ovat mutkikkaita juna-bussi-ym -yhdistelmiä, joten Koivusalo luottaa vain omaan kuljetukseen.

Paikan päällä on harkittava tarkkaan, miten mikrofonit pitää asetella, kun mitkään telineet eivät riitä valtavassa katedraalissa.

–Monet ovat kysyneet, millaista tekniikkaa käytän. Lopullinen silaus tulee siitä, että minulla on korvaa uruille, Koivusalo sanoo.

Jokainen matka on ollut seikkailu."

Äänittämään pääseminen ei aina ole helppoa. Erään kerran kaksikko halusi päästä Italiaan tekemään levyä, mutta asia ei tuntunut onnistuvan.

–Olimme jo hylänneet koko jutun, kun sieltä tuli iloinen sähköposti, että "kaikki on valmista, koska tulette", Koivusalo muistelee.

–En ollut edes varannut Mikaa!, Kiviniemi huudahtaa.

Onneksi Mikalle sopi ja päätös lähdöstä tehtiin siltä istumalta. Pian kolmikko, johon kuului myös Mikan vaimo Kaija, oli lentokentällä. Koska mukana oli painavat äänityslaitteet, matka tuli halvemmaksi, kun taakka jaettiin kolmen kesken.

Jokainen matka on ollut seikkailu. Eräässä kirkossa pulut asuivat urkujen takana ja linnut tulivat istumaan mikrofonien langoille.

Filippiineillä oli eksoottisimmat urut, koska niiden pillit on tehty bambusta. Manilassa lepakot lentelivät pään päällä, kun Kiviniemi soitti. Tällä matkalla Koivusalo ei tosin ollut äänittämässä.

Viime vuonna ilmestyneellä Stockwerk-levyllä Kiviniemi soittaa yhtä uransa erikoisimmista uruista. Urkujen sijaintikin on erikoinen: Ne ovat Münchenin kupeessa Gröbenzellissä toimistokeskuksen aulan baaritiskin yllä.

Stockwerk-toimistokeskuksen perustaja ja omistaja Christian Stock rakastaa urkuja ja urkumusiikkia. Hän halusi itselleen erikoislaatuiset urut, ja urkurakentaja Markus Harder-Völkmann toteutti toiveen.

Urkujen rungoksi ostettiin vuonna 1953 rakennettu 16-äänikertainen soitin. Urkuja laajennettiin vähitellen ja kokonaisuuteen kuuluu muun muassa teatteriurut, Hohner-harmonikka, Schimmel-piano ja kellopeli.

Eräällä konserttimatkallaan Kiviniemi oli käväisemässä paikalla ja hän soitti urkuja hetken. Silloin Christian Stock ryntäsi paikalle ihmettelemään, kuka soittaa urkuja noin. Hän halusi Kalevi Kiviniemen pitämään konsertin ja palkkio tästä oli se, että hän sai tehdä levyn siellä.

Kiviniemen levyllä tuo soitin taipuu muun muassa FallanTulitanssiin, Verdin Mustalaiskuoroon, HatšaturianinSapelitanssiin, Mozartin Adagioon ja SibeliuksenSanattomaan lauluun

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut