Espoo kasvaa rajusti, satoja miljoonia valuu muualle Suomeen – "Ehdottomasti kohtuutonta"

TALOUS Kaupunginjohtajan mukaan Espoo kykenee säilyttämään palvelutasonsa ellei valtio ime lisää euroja maakuntiin.

Kesäkuun lopussa Espoossa asui 271 921 ihmistä. Vuodenvaihteen jälkeen väkiluku on kasvanut jo reilulla 2 000 ihmisellä. Kuvituskuva Arkistokuva/Anneli Tuominen-Halomo

Seppo Korkman

Espoon asukasluvun kasvu jatkuu entistä kiivaampana. Alkuvuoden aikana kaupungin asukasmäärä on kasvanut 2119 ihmisellä. Luku on 300 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Suurin kasvu tapahtui ulkomailta muuttaneiden joukossa. Tammi-maaliskuussa heitä tuli Espooseen 481, kun luku viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 280.

Väestön nopea lisääntyminen on herättänyt pelkoa siitä, ettei Espoo pysty enää hallitsemaan kasvuaan. Uudet asukkaat tarvitsevat lisää päiväkoti- ja koulupalveluja sellaiseen tahtiin, ettei kaupunki pysty niitä enää tuottamaan.

Onko näin, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä?

–Espoon kasvu on nopeaa, mutta hallittavissa myös jatkossa, kaupunginjohtaja Mäkelä vakuuttaa.

Hänen mukaansa kaupungin palvelujen ja infran kehittämisessä on lähdetty siitä arviosta, että vuonna 2050 Espoossa asuu noin 400000 ihmistä.

–Kaupungistuminen etenkin Etelä-Suomessa on voimakasta, ja yksi haasteista on nopeasti kasvava ei-suomalaisten osuus väestöstä.

Kaupunginjohtaja peräänkuuluttaa asuntojen ja palvelujen hallittua kasvua.

Samaan aikaan kun väkimäärä lisääntyy, laahaa verotulojen kasvu espoolaisittain korkean työttömyyden takia perässä. Alkuvuoden aikana kaupungin kivijalan, verotulojen kasvu oli vain 0, 4 prosenttia. Ensi vuodelle kehyksessä verotulojen kasvuksi arvioidaan nykyisellä veroprosentilla vain reilua prosenttia.

Mäkelä pitää talouskuria ja menojen sopeuttamista keinona pitää kaupungin palvelut toimivina tulojen supistuessa.

Sipilän hallituksen suuntaan kaupunginjohtajalta lähtee myös tiukat terveiset.

–Valtionosuusjärjestelmä kohtelee jo nyt täysin epäoikeudenmukaisesti Espoota ja muita kasvukeskuksia.

Tällä hetkellä kaupunki maksaa verontasauksia muualle Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa.

–Se on ehdottomasti kohtuutonta.

Valmisteilla oleva sote- ja maakuntahallinnon uudistaminen uhkaavat pahimmillaan lisätä Espoon maksumiehen taakkaa entisestään.

–Hallituksen suunnitelmat merkitsevät Uudellemaalle 150 miljoonan euron lisämenoja. Niistä leijonanosan kantaisivat Espoo ja Kauniainen.

Tällaisiin lisäkustannuksiin Espoolla ei Mäkelän mukaan ole varaa ilman omien palvelujen karsintaa.

Julkisuudessa on vaadittu muun muassa kaupungin rahastojen käyttämistä sisäilmaongelmista kärsivien kymmenien koulujen korjaamiseksi kerralla.

Mäkelä ei vaatimukselle lämpene.

–Rahastot tuottavat enemmän, mitä otetun velan korko tällä hetkellä on. Olisi hölmöläisen hommaa purkaa rahastoja nyt.

Lue myös: Säästöissä tulilinjalla muun muassa koululaisten iltapäivähoito ja Espoo-lisä

Väestökasvu nopeutuu

Espoossa asui kesäkuun lopussa 271921 ihmistä

Alkuvuoden aikana asukasmäärä kasvoi 2119 ihmisellä. Viime vuonna väestönkasvu samana ajanjaksona oli 1819 ihmistä.

Ulkomailta muutti Espooseen alkuvuonna 481 ihmistä ja muualta Suomesta 715 asukasta.

Vieraskielisten osuus koko asukasluvusta oli viime vuoden lopulla 14,2 prosenttia.

Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Espoossa syntyi 923 lasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.