Sanoittajakonkari Ilkka Vainio ryhtyi itse artistiksi – ensi kesän tangomarkkinoilla ehkä yllätystango

MUSIIKKI Haukilahdessa värikkään nuoruuden viettänyt Ilkka Vainio laulaa nyt raskaista huveista ja siittiön mietteistä.

Vasta yli viisikymppisenä Ilkka ”Ile” Vainio uskalsi sen tehdä. Nimittäin ensimmäisen oman pitkäsoittolevyn.

Muille artisteille hän on sanoittanut ja tuottanut lauluja roppakaupalla, mutta omat levytykset jäivät tekemättä.

–Kaverit yllyttivät minua vuosia levyttämiseen ja levy-yhtiökin painosti. Harasin pitkään vastaan, naurahtaa Vainio.

Levyä häneltä toivoi myös tärkeä ystävä, edesmennyt laulaja Kari Tapio Vainio ottikin levylleen myös Kari Tapion muistolle kirjoittamansa ja Timo Kiiskisen säveltämän Ystävän ristin, joka julkaistiin kolme vuotta sitten.

Villi pyhäpoika -levy julkistettiin kesällä Seinäjoen Tangomarkkinoilla, jonka tuomaristossa espoolainen Vainio istui kymmenen vuotta.

–Osallistun nyt Tangomarkkinoille artistina. Siis en kisoissa vaan päälavalla ja voi olla, että ensi kesänä esitän siellä yllätystangon, hän myhäilee.

Levyn yhdestätoista laulusta kaksi on Ile Vainion isän, Juha Vainion, kynästä: Toiset on luotuja kulkemaan ja Sellaista elämä on

–Juha on Suomen paras sanoittaja. Hän oli hyvä isä ja kannusti minua sanoitusten teossa, hän sanoi, että minulla on lahja, Vainio kertoo.

Vainiot asuivat Haukilahdessa ja Ilen nuoruus oli värikästä ja vauhdikasta. Kerran hän ajoi viritetyllä monkey-mopolla vahtimestarin ohi Haukilahden vesitornin hissiin, nousi ylös ja ajeli ympäri ravintola Haikaranpesän näköalaterassia.

Kesätöissä Finnlevyn varastossa hän oli jo 12-vuotiaana. Naureskellen Vainio muistelee päässeensä nuorena koltiaisena kunnolla musiikkibisnekseen kantaessaan isoa kasettitelinettä ulos huoltoasemalta.

– Murtauduimme sinne kaverini kanssa ja poliisi sai meidät kiinni.KotonaJuha sanoi, että tervetuloa musiikkialalle.

Lauluissa on osa totta, muu keksittyä ja lisäksi vähän huumoria, Vainio kuvailee levynsä kappaleita.

Sanoitusten kirjo ainakin on laaja ulottuen haikeasta merimiestunnelmasta natsien bunkkeriin ja siittiön mietteisiin. Tänäänkö synnyn muistuttaa meidän kaikkien olevan voittajia.

–Olimme uimakilpailussa nopeampia kuin parisataa miljoonaa muuta siittiötä. Minäkin, vaikka olen muuten huono uimari, Vainio sanailee.

Raskaat huvit ja Olen virheitä tehnyt paljon kuvaavat jo nimissään suomalaisen miehen mielenmaisemaa. Ne sopivat hyvin Vainion esittämäksi.

Mukana on myös Paperihattu, Vainion ainoa sävellys, jonka Veikko Lavi levytti 25 vuotta sitten. Laulussa esitetty kurjuus venyy tragikoomisuuden puolelle.

Nimikkokappale Villi pyhäpoika puolestaan kertoo tositarinan siitä, miten Vainio lähti pappien pyynnöstä kiertämään kirkoissa laulamassa laulujaan ja lukemassa runojaan.

–Lauluni toimivat kirkossa ja kapakassa, Ile Vainio sanoo.

Ilkka Vainio

Syntynyt Kotkassa 1960, espoolainen vuodesta 1967.

Sanoittanut liki tuhat levytettyä laulua.

Tuottanut noin 200 kulta- tai platinalevyä.

Sanoituksia muun muassa Kari Tapiolle, Nylon Beatille, Eino Grönille, Kikalle ja Paula Koivuniemelle.

Kiertää esiintymässä Janus Hanskin kanssa. Hanski myös työskentelee Vainion yhtiökumppanina.

Käynyt esiintymässä yli sadassa kirkossa.

Villi pyhäpoika -levyllä soittaa viisitoista muusikkoa. Nimikkokappaleen video kuvattiin Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa.RakkauslauluHiltunenjaEevasuutelee puolestaan kuvattiinmuseolaivaHyökyssä Haminassa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut