Kirjaston rakennustyöt alkoivat Kirkkonummella − tällainen näkymä häämöttää

Kirkkonummen pääkirjaston laajennus-ja remonttiprojektissa on päästy vasaratöihin ja tositoimiin. Ensin puretaan vanhan kirjaston tekninen siipi.

Nykyisten teknisten tilojen purkaminen ja siirtäminen pois purettavasta siivestä on alkanut.

Laajennuksen maanrakennustyöt aloitetaan marraskuussa, ja seinät alkavat nousta ensi kevään lopulla.

Hankeen aloittamisella on kiire. Kirkkonummi saa valtiolta 2,06 miljoonaa avustusta kirjastoon, mutta tiukka ehto on, että rakennustyö alkavat tämän vuoden puolella.

Laajennettu ja uusittu pääkirjasto maksaa yhteensä noin 10,5 miljoonaa euroa.

Varsinainen kirjastotoiminta jatkuu pääpiirteissään normaalisti, mutta rakentaminen tuo meluhaittoja, liikennettä, pölyä ja mahdollisesti tietoliikennekatkoja.

Joitakin toimintoja tullaan kirjaston mukaan järjestämään mahdollisesti rajoitetummin.

Kun laajennusosa valmistuu, kirjastotoiminta siirtyy uuteen rakennukseen ja nykyinen kirjastotila korjataan. Uudistunut koko talo saadaan käyttöön 2019.

Laajennuksen myötä kirjaston tilat kaksinkertaistuvat. Taloon tulee asukaspuisto, nuorisotila, musiikkileikkikoululle tilat, monitoimisali ja Luckan.

Opiskeluun ja työskentelyyn tulee myös hiljaiset ajanmukaiset tilat. Asiakkaiden käytössä on myös kahvila.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut