Suomen korkeimpaan toimistotorniin halutaan nyt myös asuntoja

Suomen korkeimmaksi kaavailtu toimistotorni Keilaranta Tower saa sisuksiinsa uusimpien suunnitelmien mukaan myös asuntoja. Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy

Seppo Korkman

Keilaranta Tower -hankkeeseen Espoon Keilaniemessä puhalletaan uutta tuulta suunnittelemalla alun perin pelkästään toimistotiloiksi tarkoitettuun torniin myös asuntoja.

Samalla Tower-hankeen suunnittelualue laajenee viereiselle kaupungin omistamalle tontille osoitteeseen Keilaranta 11, jossa aiemmin on toiminut melontakeskus.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi Keilaranta 9 ja 11 tontteja koskevan suunnitteluvarauksen eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle ja Hartelalle viime viikolla. Varaus on voimassa tämän vuoden loppuun. Tower -hankkeella on ollut rakennuslupa jo vuodesta 2014.

Toimistotilojen niukka kysyntä on kuitenkin jarruttanut rakennustöiden aloittamista.

Talousmaantieteen tutkija Juho Kiuru totesi äskettäin Länsiväylässä, ettei perinteisiä vain asumiseen tai vain työpaikkoihin keskittyviä alueita kannattaisi enää rakentaa. Luovuus kukkii parhaiten, kun kaupunkirakenne on sekoittunutta.

Valmistuttuaan 26-kerroksisen Towerin piti olla Suomen korkein toimistotornitalo. 117 metrin korkeuteen nousevaan torniin suunniteltiin työpisteitä 3000 ihmiselle.

Nyt torni ja sen viereinen tontti aiotaan toteuttaa hybridihankkeena, jossa toimistojen lisäksi alueelle tulee asuntoja sekä yhteiskäyttöön tarkoitettuja palveluja.

Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen ei tässä vaiheessa lähde arvioimaan, kuinka suuri osa tornin 46000 kerrosneliöistä varataan asuntorakentamiseen.

Fortum suunnitteli pääkonttorinsa siirtämistä uuteen torniin. Raaden hampaana tunnettu nykyinen pääkonttoritorni suunniteltiin muutettavaksi asunnoiksi.

Yhtiön viestinnästä kerrotaan, että Fortum tutkii parhaillaan eri vaihtoehtoja pääkonttorinsa paikaksi, mutta päätöksiä ei ole tehty.

–Keilaranta Towerin osalta neuvotteluja ei ole viime aikoina jatkettu, Fortumin viestinnästä huomautetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  2. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  3. Espoolaisen Markuksen, 26, elämäntarina kosketti – saa elämänsä ensimmäisen työpaikan lakutehtaalla ja omistusasunnon
  4. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  5. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  6. Moottoripyöräilijä kuoli Espoossa kolarissa henkilöauton kanssa
  7. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  10. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  13. Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina
  14. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä
  15. Espoo kertoo maanantaina kasvomaskien jakelusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.