Kehä I:n tunnelin louhinnasta valitus hallinto-oikeuteen – Asukkaat vaativat töiden keskeyttämistä

Joukko Tapiolan Itärannan taloyhtiöitä on valittanut hallinto-oikeuteen kaupunginvaltuuston päätöksestä, joka koskee Kehä I:n louhimista tunneliin Keilaniemessä.

Taloyhtiöt vaativat rakennustöiden keskeyttämistä, kunnes valitus on käsitelty Helsingin hallinto-oikeudessa ja mahdollisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Myös Tapiolan kilta on valittanut samaa työmaata koskevasta Liikenneviraston tiesuunnitelmasta.

Alueella on kaadettu puita ja tehty louhintoja paikalla, johon kaksi ensimmäistä tornitaloa nousevat. Kaupungin mukaan valitukset eivät viivästytä rakennustöitä.

– Valitus ei vaikuta rakennustöihin. Sekä Liikennevirasto että Espoon kaupunginhallitus ovat antaneet luvan aloittaa työt mahdollisista valituksista huolimatta, sanoo kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska

Espoo haluaa kiirehtiä louhintoja, jotta ne saadaan tehtyä ennen länsimetron käynnistymistä 15. elokuuta.

– Jos louhinnat joudutaan tekemään metron kanssa samaan aikaan, ne hidastuvat ja kallistuvat. Silloin puhutaan helposti miljoonista, Tanska sanoo.

Kun hanke on valmis, uusi tielinja kulkee osin nykyistä lähempänä Itärannan taloja. Asukkaat ja Tapiolan Kilta vetoavat siihen, että Tapiola kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

– Suojeltujen, Alvar Aallon suunnittelemien talojen piha-alue ollaan tuhoamassa avohakkuulla ja avoimella tiekuilulla. Noin tuhannen asukkaan elinympäristö tuhoutuu, sanoo aktiivinen asukas Jatta Salmi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut