Teleks uppoaa takaoven kautta ukkoihinkin

Helsingin Vallilassa sijaitsevassa Kaiho-taiteilijakommuunissa vallitsee lähes poikamainen innostus. Uunituoreen tuplakokoelman perjantaina virallisesti julkaisseen Teleks-yhtyeen kantavat voimat Pepe Johansson ja Markus Koskinen ovat viettäneet aamun suorassa radiolähetyksessä Pasilassa ja yhtyeen vaiheiden ruotiminen jatkuu luontevasti tuottajana työskentelevän Koskisen työhuoneella Vallilassa.

–Tämä tuntuu nyt todella ajankohtaiselta ja luontevalta, miehet summaavat.

–Kokonaisuus toimii ja meillä on hyvä porukka, jonka kanssa on kiva soitella, Johansson muotoilee.

–Pyrimme tekemään tänä vuonna mahdollisimman paljon, jopa sata keikkaa. Helmikuulle on sovittu neljätoista esiintymistä, hän kertoo.

Vuonna 2000 perustettua Teleksiä liikuttaa yhtyeen tähän astisen levytysuran kirkkaimmat helmet niputtava 30 parasta -kokoelma. Viiden albumikokonaisuuden ja viidentoista sinkkulohkaisun jälkeen oli aika tehdä tietynlainen yhtyeen tuotannon kiteyttävä välitilinpäätös.

Yleisö tuntee radiosta biisit."

Kokoelmalle on selkeä tilaus, sillä Teleksistä on kasvanut vuosien saatossa suosittu akti.Johansson kertoo, että viime vuoden keikoilla tuvat olivat lähes poikkeuksetta täynnä. Teleksin biisit ovat ihmisille tuttuja radiosoiton kautta ja kuvio on kasvanut hiljalleen, vuosi vuodelta.

–Biisit tunnetaan, mutta meidän pärstät ovat ihmisille tuntemattomampia. Koko kehitys on tapahtunut hieman nurinkurisesti, sillä yleensä bändit keikkailevat tehdäkseen kappaleitaan tunnetuiksi, Koskinen naurahtaa.

–Meillä se menee toisin päin. Yleisö tuntee radiosta biisit, mutta ei tiedä meistä muuta. Päästessämme yleisön kanssa suoraan kontaktiin tulevat kappaleetkin esiin toisella tavalla. Henkilökohtaisemmin. Lavalla mennään aina vahvasti sisältö edellä ja asioiden tekeminen aidosti ja täydellä sydämellä välittyy yleisöön. Keikoilla huomaa, että vaikka rakkaudesta lauletaan, uppoaa Teleks takaoven kautta ukkoihinkin.

Teleks uppoaa takaoven kautta ukkoihinkin."

Gammelbackasta kotoisin oleva Koskinen (s. 1969) ja Kevätkummusta liikkeelle lähtenyt Johansson (s. 1968) ovat tehneet yhdessä musiikkia käytännössä koko aikuisikänsä. Kaksikko aloitti yhteistyön vuonna 1988 Pepe & Hyvä olo -yhtyeessä, joka teki aikoinaan 700 keikkaa. 1990-luvun lopulla vaikuttaneen Kansalaiset-kokoonpanon nimissä on kaksikon ensimmäinen radiohitti Ilman sua

Teleksin perustivat kolmekymppiset kokeneet konkarit, jotka ovat nyt keski-iässä.

–Kappaleiden aiheet pysyvät samoina, mutta näkökulma vaihtuu, Koskinen kiteyttää.

–Me teemme biisit, mutta niiden todelliset merkitykset syntyvät vasta kuulijan päässä.

Teleks - Miehet, jotka laulavat rakkaudesta 10.2. kello 19 Savoy-teatterissa (Kasarmikatu 46-48, Helsinki). Liput alkaen 30/15 e.