Motonet-ketjun menestys siivittää Broman Groupin laajenemista tänäkin vuonna. Yhtiö kertoo palkkaavansa vuoden sisällä lähes 200 uutta työntekijää.
Viime vuonna konserni palkkasi toista sataa henkeä pysyviin kokoaikaisiin työsuhteisiin.
Broman Group on suomalainen perheyritys, jossa työskentelee tällä hetkellä lähes 1200 ammattilaista.
Tänä vuonna yritys avaa viisi uutta tavarataloa Suomeen ja yhden Viroon, Tallinnaan.
Konserni kertoo lisäksi muuttavansa monella paikkakunnalla uusiin tiloihin. Hyvinkäällä se laajentaa logistiikkakeskustaan, jonka pinta-ala kasvaa yli kolmen hehtaarin.
Broman Groupin nettoinvestoinnit nousivat viime tilikaudella yli 50 miljoonaan euroon.
Yritys teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen.
Hyödyn menestystarinasta ovat yrityksen mukaan saaneet henkilöstö, omistajat ja yhteiskunta. Konserni on sadan suurimman yhteisöveronmaksajan joukossa Suomessa.
– Broman Group on aina arvostanut henkilöstön panosta menestyksen takeena. Viime vuonna erilaisia lisäbonuksia maksettiin työntekijöillemme yli 1,5 miljoonaa euroa. 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi henkilökunta sai lisäksi ylimääräisen palkkion, toimitusjohtaja Harri Broman kertoo.
Yrityksen liikevaihto kasvoi syyskuussa päättyneellä tilikaudella 11,4 prosenttia, ja se oli 262 miljoonaa euroa.
Liikevoitto kasvoi 12,9 prosenttia ja oli 35,9 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste nousi lähes 75 prosenttiin.
Tuloveroja konserni maksoi 7,3 miljoonaa euroa.
Viime vuonna yritys lahjoitti puoli miljoonaa euroa hyviin tarkoituksiin. Broman Group tukee vuosittain lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä.
Broman Group valittiin Vuoden Perheyritykseksi 2015.
Lue täältä juttu, jossa kerroimme halpahallien - joiden joukkoon Broman Groupinkin voi laajan valikoimansa ansiosta laskea - menestyksestä.