Öinen pamaus herätti hämmästystä Espoossa – selitys löytyy kallioperästä

Otaniemessä pumpataan vettä yli kuuden kilometrin syvyyteen kallioon. Arkisto/Klaus Nurmi

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuullut äänet ovat aiheuttaneet hämmennystä Espoossa. Sosiaalisessa mediassa pamauksen kerrottiin kuuluneen ainakin Otaniemessä ja Tapiolassa.

Selitys öiselle äänelle löytyy Otaniemestä, jossa oli yöllä mitattu mikrojäristys.

St1-yhtiöllä on geolämpöhanke Otaniemessä. Yhtiö tiedotti sunnuntaina, että kallioperään asennettu mittausverkosto oli havainnut yöllä 1,6 magnitudin mikrojäristyksen syvällä kallioperässä.

ST1:n mukaan mikrojäristys on ollut maan pinnalla havaittavissa lähialueilla paitsi äänenä, niin myös ääniaaltojen resonointina ikkunoissa ja rakenteissa.

– Ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai vaurioita rakenteille, yhtiö kirjoittaa tiedotteessaan.

Otaniemen geoterminen pilottihanke on edennyt lämpökaivojen viimeistelyvaiheeseen. Hydraulisten testien, vastastimuloinnin sekä näitä valmistelevien töiden aikana mikromaanjäristyksiä voi esiintyä eri vuorokauden aikoina vielä 18. toukokuuta alkavalla viikolla.

Geometrinen lämpölaitos

Otaniemen geometrisen lämpölaitoksen käyttö on määrä aloittaa kuluvan vuoden lokakuussa.

Geolämpökaivojen välille johdettavaa, kallioperässä luonnollisesti kuumentuvaa vettä hyödynnetään laitoksen valmistuttua kaukolämmön tuotannossa.

Laitoksen tuotanto johdetaan lämmönvaihtimien kautta Fortumin kaukolämpöverkkoon ja sillä voidaan kattaa jopa 10 prosenttia Espoon tarvitsemasta kaukolämmöstä.

Kallioperän lämpöä hyödyntävä geoterminen lämmöntuotanto on Suomessa uusi, päästötön energiantuotantomuoto.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut