Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravirata sai uuden pinnan, mutta korona sotkee Vermon tapahtumia – "Toivomme, että tämän vuoden aikana yleisöä pääsee raveihin normaalisti"

Hevosurheilu: Korona sotkee Vermon raviradan tapahtumakalenteria.

Leppävaarassa sijaitseva Vermon ravirata on nurinkurisessa tilanteessa.

Vuonna 1977 valmistuneen ravipyhätön kavioura kunnostettiin koronatilanteen takia suunniteltua aiemmin jo huhti-toukokuussa, mutta tilanne sotkee uusitun radan käyttöä. Useita maan pääraviradan tapahtumia on peruttu tai siirretty koronan seurauksena.

Esimerkiksi äitienpäiväviikonlopuksi kaavailtu kansainvälinen suurkilpailu Finlandia-ajo siirtyy perjantaille 4. syyskuuta. Heinäkuun lopulle aiotut tämänvuotiset Ponikuninkuusravit puolestaan siirtyvät Vermosta Kaustisen raviradalle lauantaiksi ja sunnuntaiksi 12.–13. syyskuuta.

Pidemmälle tulevaisuuteen siirtyy todennäköisesti myös heinäkuun viimeiselle viikonlopulle kaavailtu suuri keppihevosurheilutapahtuma, arvioi Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi.

Koronan takia pari kuukautta keskeytyksissä ollut ravikilpailutoiminta jatkuu kesäkuun alusta lähtien kokoontumisrajoitusten puitteissa.

– Tilanne on niin poikkeuksellinen, että vielä tässä kohtaa ei tiedetä, koska yleisöä pääsee ylipäätään raveihin, Lähdeniemi sanoi viime perjantaina.

Se oli napakka ja siinä oli hyvä ponillakin ajaa."

Pinja Lännenpää

– Totta kai toivomme, että tämän vuoden aikana yleisöä pääsee raveihin normaalisti.

Vermon perinteisten keskiviikkoravien aikatauluunkin on tiedossa poikkeuksia. Koska rata oli alun perin tarkoitus kunnostaa vasta touko-kesäkuussa, neljä keskiviikkoravipäivää oli jo mennyt maan muille raviradoille.

– Muut radat ovat jo ehtineet tehdä suunnitelmia niiden päivien varalle. Emme halua uudestaan sotkea pakkaa sen enempää, Lähdeniemi sanoo.

Vermon seuraavat keskiviikkoravit ajetaan 24. kesäkuuta. Vermo on saanut yhdet lisäravit maanantaille 8. kesäkuuta.

Täysin vaille ravikilpailukäyttöä Vermon vasta uusittu kavioura ei silti ole toukokuussa jäämässä. Esimerkiksi tänään keskiviikkona Vermossa ajetaan poikkeusoloihin valmistavat ravit, joiden jokaisessa lähdössä kilpailee enintään kymmenen hevosta.

Silloin saadaan esimakua siitä, miten uusittu kavioura toimii ravikilpailuissa.

Noin 420 000 euroa maksaneen rataremontin aikana radan kantavat kerrokset uusittiin ja pinta-aines vaihdettiin uuteen kivituhkaan. Lisäksi 1 000 metriä pitkän radan kaarteissa olevat kallistukset korjattiin.

Kunnostettua rataa kokeilivat viime perjantaina ensimmäistä kertaa raviohjastajat Pekka Korpi, Antti Teivainen ja Emma Väre sekä poniraviurheilija Pinja Lännenpää.

Uusittu rata keräsi nelikolta kehuja.

– Se oli napakka ja siinä oli hyvä ponillakin ajaa, Lännenpää kuvaili.

– Oikein sellainen kumina kuuluu, kun siinä on tosi hyvä jousto. Varmasti hevoset tykkäävät juosta ja varmaan mennään kovaakin, kun siinä on niin hyvä jousto, Emma Väre arvioi.

Vermon ratamestari Juha Keskimaunu sanoo, että radan kaarteiden korjausten myötä hevosten on jatkossa helpompaa kaartua loppusuoralle ulkoratoja kiertäen. Jatkossa takajoukoista voikin hänen mukaansa kiriä aiempaa enemmän voittajia.

Vermon rataennätyksen tai Suomen ennätyksen rikkovien hevosten omistajille on kesäkuusta alkaen tarjolla 2 000 ja 1 000 euron rahabonuksia.

Nähtäväksi jää, rikotaanko uusitulla radalla vielä tänä vuonna ennätyksiä – ja pääseekö paikalle yleisöä sitä todistamaan.

– Kun se on turvallista, niin uskomme, että ihmisillä on siinä kohtaa kova halu tulla taas raveihin paikan päälle ja ihastelemaan Vermon uudistettua kaviouraa, Miika Lähdeniemi sanoo.