Epäily: ryövätty mies jätettiin metsikköön ilman paitaa ja kenkiä – käveli paljain jaloin hakemaan apua nollakelissä

Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että tapahtumat saivat alkunsa puolenyön jälkeen asianomistajan kodin edustalla Herttoniemessä. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Helsingin poliisi on tutkinut Itä-Helsingissä aamuyöllä 30. maaliskuuta tapahtunutta epäiltyä törkeää ryöstöä ja epäiltyä törkeää vapaudenriistoa. Juttu on siirtynyt tällä viikolla syyteharkintaan. Rikoksista epäillään neljää 1990-luvun loppupuolella syntynyttä miestä. Myös asianomistaja on samaan ikäluokkaan kuuluva mies. Asianomistaja ja osa epäillyistä tiesivät toisensa entuudestaan, kerrotaan tiedotteessa.

Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että tapahtumat saivat alkunsa puolenyön jälkeen asianomistajan kodin edustalla Herttoniemessä. Asianomistaja pakotettiin käsiaseella uhkaamalla henkilöautoon. Autossa häntä estettiin pakenemasta aseella uhkaamalla. Auto ajettiin Herttoniemestä Vuosaareen Kallvikinniementien päädyssä sijaitsevalle uimarannan pysäköintialueelle. Miestä pahoinpideltiin potkuin ja lyönnein pysäköintialueen viereisessä metsikössä. Häntä uhattiin myös ampua aseella.

Tiedotteen mukaan mieheltä anastettiin tapahtuman yhteydessä rannekello, puhelin, avaimet ja päällysvaatteet. Tekijät poistuivat paikalta autolla. Mies jätettiin metsikköön vähäpukeisena, ilman paitaa ja kenkiä. Mies käveli paljain jaloin hakemaan apua. Lämpötila oli tuona kevättalven yönä nollan tuntumassa. Hän tapasi vajaan puolen tunnin kuluttua lehdenjakajan, joka soitti hätäkeskukseen.

Poliisipartio oli hetki ennen poliisille tehtyä ryöstöilmoitusta pysäyttänyt tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja ja kyydissä olleet henkilöt otettiin kiinni.

Yksi epäillyistä kertoi poliisille ensin väärät henkilötiedot. Häntä epäillään sen vuoksi myös väärän henkilötiedon antamisesta. Samaa epäiltyä epäillään lisäksi ampuma-aserikoksesta. Ase, jota teossa epäillään käytetyn, on jäänyt toistaiseksi kateisiin. Kahta epäillystä epäillään myös huumausainerikoksista.

– Epäiltyjen tekojen motiivi on edelleen epäselvä, mutta taustalla ovat mahdollisesti aikaisemmat ristiriidat epäiltyjen ja asianomistajan välillä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Järmälä Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. HSL avaa matkakortin nettilatauksen ensi viikolla – voi ostaa sekä kautta että arvoa
  4. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  5. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  6. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  7. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  8. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  9. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  10. Länsimetron jatkeella alkaa kiskojen asennus
  11. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  12. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  13. Kiekko-Vantaan kapteeni vaihtaa Kiekko-Espoon alakertaan – "Erno on loistava joukkueen jätkä"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.