Asuntosäätiön arkistoaarteet vetivät Espoon kaupunginmuseon sivustolle kävijäennätyksen

Etenkin Tapiolaa kuvattiin paljon ja esiteltiin valtiovieraille jo alusta alkaen. Jugoslavian presidentti Tito vieraili Tapiolassa vuonna 1964. Isäntänä toimi presidentti Urho Kekkosen lisäksi Heikki von Hertzen. Asuntosäätiö/Atte Matilainen

Espoon kaupunginmuseo julkaisi huhtikuussa erityisesti Tapiolan rakennuttajana tunnetuksi tulleen Asuntosäätiön arkistoista valokuvia Finna-hakupalvelussa. Kiinnostusta menneeseen on riittänyt, sillä kaupunginmuseo kertoi perjantaina Twitterissä kokoelman kuvien siivittäneen Finna-hakupalvelun ekm.finna.fi-sivuston uuteen kävijäennätykseen.

Asuntosäätiön rakennuttamia alueita Espoossa ovat Tapiola, Soukka ja Kivenlahti. Palvelussa on kuvia kaikilta näiltä alueilta.

Asuntosäätiö toteutti toiminnanjohtajansa Heikki von Hertzenin johdolla aktiivista tiedotus- ja valistustoimintaa. Samalla syntyi laaja valokuva- ja dokumenttiarkisto.

Tapiolan kehitykseen pääsee tutustumaan myös 5. kesäkuuta näyttelykeskus Weegeellä avautuvassa näyttelyssä Jussi Jännes – Unelma puutarhakaupungista. Jännes (1922–1967) suunnitteli Tapiolaan puistoalueita, keskustan viherrakenteita sekä kerrostalojen ja yksityistalojen pihapiirejä.

Näyttelyssä on ensi kertaa esillä Arkkitehtuurimuseon ja Espoon kaupunginmuseon kokoelmista digitoitu Jänneksen Tapiola-suunnitelmien kokonaisuus.

Asuntosäätiön arkistolahjoitus

Asuntosäätiö lahjoitti suuren osan vanhemmasta arkistosta Espoon kaupunginmuseon julkiseen kokoelmaan vuonna 2014.

Kokoelma sisältää noin 4 000 vedosta, noin 1 000 väridiaa ja av-aineistoa eri formaateissa.

Asiakirja-arkisto sisältää muun muassa kirjeenvaihtoa, lehtileikkeitä, muistioita, rakennuspiirustuksia ja esitteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.