Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomenlinnaan kulkevalle HSL:n lautalle, joka lähti kello 12, oli noin sadan metrin jono 22. toukokuuta. Kaunis keli ja se, että monella on vapaapäivä helatorstain jälkeisenä perjantaina, sai moisen ruuhkan aikaiseksi.

Suomenlinnan asukkaiden Facebook-ryhmässä Viaporilaiset tilannetta hämmästeltiin huolestuneena. Kauppatorilla puolen päivän aikaan olleen jonon vuoksi olivat myös lauttamiehet kuulemma puistelleet päätään.

– Sain juuri tiedon, että suurin matkustajamäärä tänään oli kello 13 Kauppatorilta Suomenlinnaan lähteneellä lautalla, tuolloin oli 92 matkustajaa, eli ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä. Viime viikkoina suurimmat matkustajamäärät ovat olleet 60–70 matkustajaa per vuoro, kertoo Suomenlinnan Liikenteen toimitusjohtaja Kari Noroviita.

HSL tilaa lauttaliikenteen Suomenlinnan Liikenteeltä, ja Noroviidan mukaan lauttarannassa ja lautalla on nähtävillä suositukset turvaetäisyyksistä.

– Molempiin lauttoihimme mahtuu kaikkinensa yli 400 matkustajaa. Arkisin lautta kulkee noin 40 minuutin välein, ja viikonloppuna parhaimmillaan 20 minuutin välein. Seuraamme jatkuvasti tilannetta HSL:n ja Suomenlinnan hoitokunnan kanssa, ja tarvittaessa voimme rajoittaa lauttaan kerralla nousevaa henkilömäärää, Noroviita jatkaa.

Nyt lauttaan nousevaa henkilömäärää ei kuitenkaan ole vielä tarvinnut rajoittaa.

– 100 metrin jono muodostuu nopeasti, jos seuraavaa lauttaa on odottamassa iso joukko ihmisiä.

Noroviita kertoo, että myös Suomenlinnan asukkaiden ja työmatkalaisten yhteys on saatava järjestettyä turvallisesti.