Kahden pyörätien suunnittelu alkaa Kirkkonummella

Kirkkonummella ryhdytään suunnittelemaan kahta uutta kevyen liikenteen väylää. Toinen kohde on keskustan lähellä ja toinen Jorvaksessa.

Överbyntiellä uutta väylää kaavaillaan runsaan kilometrin matkalle Karlbergintien ja Granbackantien välille.

Jorvaksessa Hirsalantiellä hankkeilla on noin 700 metrin pituinen osuus Ericsonin risteyksestä Kiilatielle, jonka varrella on uusi pienteollisuusalue.

Hankkeista on julkaistu kuulutukset, joilla suunnitteluprosessi aloitetaan.

Tarpeita uusille jalankulku- ja pyöräteille olisi Kirkkonummellakin runsaasti, mutta rahoitusta löytyy nihkeästi edes valmiiksi suunnitelluille hankkeille.

Lähtökohtaisesti valtion pitäisi maksaa yleisille teille tulevat kevyen liikenteen väylät ja kuntien omilla asemakaava-alueillaan. Esimerkiksi pian valmistuvan uuden väylän Volsintiellä on maksanut Kirkkonummen kunta, vaikka tie on valtion.

Ely-keskus on kustantanut suunnittelukustannuksista puolet. Näin on uusissakin hankkeissa tarkoitus menetellä.

Volsintien suunnittelu aloitettiin seitsemän vuotta sitten ja rakentaminen viime syksynä. Toissa vuonna valmistui Lapinkylässä uutta jalankulku- ja pyörätietä samalla kun koko tieosuus vajaan kahden kilometrin matkalla uusittiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut