Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back

Energiayhtiö Helen aloittaa maanlaajuisen kampanjan, jossa etsitään positiivista energiaa levittäviä urheilu- tai harrasteseuroja. Viisi parasta palkitaan 5 000 euron tuella.

Kampanjan suojelijana on Suomen suosituimpiin tubettajiin kuuluva Roni Back, joka myös osallistuu voittajien valintaan. Myös yleisöäänet vaikuttavat lopputulokseen.

Helenin tiedotteen mukaan yritys haluaa kampanjalla tukea suomalaista harrastetoimintaa epävarmoina taloudellisina aikoina.

Kilpailuun osallistutaan tekemällä video, joka levittää hyvää mieltä ja energiaa, ja lataamalla se nettiin sekä lähettämällä se kampanjasivustolle. Toteutus on vapaa – seurat voivat vaikkapa järjestää hymyilemisen ennätyskilpailun tai piristää naapurustoa keräämällä roskat lähipuistosta. Videoita julkaistaan Helenin somekanavissa.

Tubettaja Roni Back sanoo tiedotteessa uskovansa suomalaisten seurojen kykyihin videosisältöjen tuottamisessa.

– Jo nyt olen nähnyt, kun erinäköiset joukkueet ovat julkaisseet luovia videoita somessa kevään piristykseksi. Tiedän siis, että seuroissa uskalletaan kyllä heittäytyä ja nyt siitä on vieläpä palkinto luvassa, joten odotan näkeväni monipuolisia ja positiivisia hakuvideoita!

Kilpailuvideo tulee ladata youtube-kanavalle ja lähettää se Helenille osoitteessa www.helen.fi/hyvänenergianseura. Video tallentuu sivuille ja sitä voi tämän jälkeen äänestää. Äänestys on käynnissä 21. kesäkuuta asti.

Voittajat julkaistaan 25. kesäkuuta mennessä.