Syvällä Otaniemen kallioperässä olevien lämpökaivojen viimeistely on valmis – seuraavana vuorossa maanpäällisten osien rakentaminen

Hydraulisissa testeissä Otaniemessä johdettiin vettä yli kuuden kilometrin syvyyteen. Seuraavaksi työmaalla on vuorossa maanpäällisten osien rakentaminen. Arkisto/Klaus Nurmi

St1 on saanut valmiiksi Otaniemen geotermisten lämpökaivojen viimeistelyvaiheen. Yhtiön mukaan työt sujuivat lähes ennakoidussa aikataulussa. Muutaman päivän viive syntyi rikkoutuneesta työkalusta.

Otaniemessä kallioon on porattu kaksi yli kuuden kilometrin syvyyteen ulottuvaa geolämpökaivoa.

Viime viikkoina lämpökaivojen viimeistelyvaiheessa on tehty hydraulisia testejä ja ns. vastastimulointia. Työvaiheet saivat aikaan kallioperässä myös mikrojäristyksiä, joista viimeisimmästä Länsiväylä kertoi parisen viikkoa sitten.

Porauskaluston purkamisen jälkeen työmaalla on vuorossa maanpäällisten osien rakentaminen.

Otaniemen geometrisen lämpölaitoksen käyttö on määrä aloittaa kuluvan vuoden lokakuussa.

Geoterminen lämpölaitos

Geolämpökaivojen välille johdettavaa, kallioperässä luonnollisesti kuumentuvaa vettä hyödynnetään laitoksen valmistuttua kaukolämmön tuotannossa.

Laitoksen tuotanto johdetaan lämmönvaihtimien kautta Fortumin kaukolämpöverkkoon ja sillä voidaan kattaa jopa 10 prosenttia Espoon tarvitsemasta kaukolämmöstä.

Kallioperän lämpöä hyödyntävä geoterminen lämmöntuotanto on Suomessa uusi, päästötön energiantuotantomuoto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.