Uinti: Nyt pääsee uimahalliin ja maauimalaan.
Leppävaaran uimahalli ja maauimala avasivat tänään maanantaina kello 7. Ulko-ovella aukeamista odotti yhteensä reilut 50 uimaria ja vesiuimaria.
Heistä ensimmäisenä oli paikalle tullut Sirkku. Hän kertoo tulleensa kello 6.30, koska luuli uimahallin aukeavan jo kello 6.
– Jäin tähän sitten odottelemaan. Menen uimaan hallin puolelle, hän kertoi.
Aika pian hänen tulonsa jälkeen väkeä alkoi tulla lisää. He jonottivat hyvässä sovussa.
Kun ovet aukesivat väki jakautui sutjakasti hallin ja maauimalan puolelle.
Innokkaimpien päästyä sisälle uusia tulijoita saapui paikalle hiljakseltaan.
– Ihan kuin lehmät olisivat päässeet kesälaitumelle, kuvaili yksi uimareista kiiruhtaessaan maauimalan puolelle.
Maanantaina uimaan pääsee myös Keski-Espoon ja Olarin uimahalleihin. Huoltotöiden vuoksi Espoonlahti avautunee aikaisintaan ensi viikon maanantaina.
Espoon valvotuilla uimarannoissa käynnistyy tänään valvontakausi.