Tutkimus: iso osa suomalaisista uskoo uutisten koronavirusasiantuntijoita

Noin 80 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että uutismedia on selittänyt, miten toimia koronapandemian oloissa sekä auttanut ymmärtämään koronapandemiaa. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Suomalaiset luottavat koronauutisoinnissa asiantuntijoihin, viranomaisiin ja uutismediaan, ilmenee Helsingin yliopiston kyselytutkimuksesta. Vastaajista 92 prosenttia luotti tutkijoihin ja lääkäreihin ja 90 prosenttia Yleisradioon koronauutisoinnissa. Tutkijoita ja lääkäreitä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) pidetään myös kaikkein hyödyllisimpänä tietolähteenä (hieman yli 70 prosenttia vastaajista). Tutkijoita ja lääkäreitä kohtaan myös luottamus oli korkeaa.

Luottamus uutismediaa kohtaan oli vahvaa, noin 60 prosenttia vastaajista piti yleisesti uutismediaa luotettavana, yksittäiset uutismediat saivat vielä korkeampia arvioita: melko tai erittäin luotettavana piti Yleä 90 prosenttia, Helsingin Sanomia 76 prosenttia ja MTV Uutisia 74 prosenttia, kerrotaan yliopiston tiedotteessa.

– Luottamus koronauutisointiin on korkeampaa kuin aiemmissa tutkimuksissa havaittu luottamus uutismedioita kohtaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kerro yleisemmin luottamuksen kasvusta uutisiin, sanoo tiedotteessa tutkimuksen johtaja dosentti Janne Matikainen Helsingin yliopistosta.

Uutismedia sai muutenkin hyviä arvioita. Noin 80 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että uutismedia on selittänyt, miten toimia koronapandemian oloissa sekä auttanut ymmärtämään koronapandemiaa. Uutisointia piti hieman yli puolet asiantuntevana, mutta vastaavasti lähes puolet (43 prosenttia) vastaajista oli sitä mieltä, että uutismedia on suurennellut pandemiaa.

Poliitikoista hallitus sai hyvät arviot, noin 70 prosenttia piti sitä melko tai erittäin hyödyllisenä ja luotettavana tietolähteenä. Oppositiota sen sijaan vain noin viidennes piti melko tai erittäin hyödyllisenä ja luotettavana tietolähteenä.

Uutismedioiden verkkosivut ja mobiilisovellukset olivat tärkein uutislähde (80 prosenttia vastaajista), mutta uutismediat ja keskustelut sosiaalisessa mediassa olivat tärkeä uutislähde vain noin joka viidennelle vastaajalle, kerrotaan tiedotteessa.

– Vain 13 prosenttia ilmoitti, että keskusteleminen internetissä tai sosiaalisessa mediassa koronasta on vastaajalle melko tai erittäin tärkeää, Matikainen jatkaa.

Virheelliseen informaatioon oli törmätty melko vähän, eniten sitä oli vastaajien mukaan jakaneet vieraat ihmiset (35 prosenttia) ja vähiten sairaanhoitopiirit (4 prosenttia). Virheelliseen informaatioon oli törmännyt eri sosiaalisen median palveluissa noin viidesosa vastaajista, eniten keskustelufoorumeilla.

– Kiinnostavaa on, että luottamus uutismediaa ja viranomaisia kohtaan on näin voimakasta. Yllättävintä on, että internetin ja sosiaalisen median rooli on puolestaan näin pieni. Kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna suomalaiset kokevat koronaviestinnän ja -uutisoinnin onnistuneen hyvin, toteaa Matikainen tiedotteessa.

Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin Taloustutkimuksen internetpaneelista 11.–18. toukokuuta, kyselyyn vastasi 1 354 henkilöä.

Juttua muokattu 1. kesäkuuta 2020 kello 14.54: Lisätty alkuun lause "Suomalaiset luottavat koronauutisoinnissa asiantuntijoihin, viranomaisiin ja uutismediaan, ilmenee Helsingin yliopiston kyselytutkimuksesta".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.