Kulttuurikeskuksen ensimmäisessä yleisötilaisuudessa kuullaan runoja

Runoilija Harri Hertell on saanut suomalaiset innostumaan lavarunoudesta. Kuva on Omppu Open Mic -tapahtumasta viime joulukuussa. Arkisto/Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Espoon kulttuurikeskus on avannut ovensa. Ensimmäinen yleisötilaisuus järjestetään lauantaina 6. kesäkuuta kello 14, jolloin kuullaan runoja Spoken word -esityksessä.

Päälämpiössä taiteilevat sanoilla muun muassa Helsinki Poetry Connectionista tutut spoken word -artistit Juho Kuusi ja Harri Hertell.

Juho Kuusi on esittänyt lavarunoutta aktiivisesti yli 10 vuotta. Hän on kaksinkertainen poetry slamin suomenmestari ja tämän kevään Talent Suomi -finalisti, jonka räp-estetiikasta ammentava runous on usein kantaaottavaa ja henkilökohtaista, joskus hauskaakin.

Harri Hertell on helsinkiläinen runoilija, spoken word -artisti, DJ ja kulttuurituottaja. Spoken word -artistina Hertell tunnetaan useista runoutta ja musiikkia yhdistävistä projekteistaan kuten Hertell & Hertell -duosta. Kulttuurituottajana Hertell tiedetään parhaiten perustamastaan Helsinki Poetry Connection -kollektiivista, jonka keskeisenä hahmona hän toimi vuosina 2008–2015 välillä. Hertell on kirjoittanut kuusi runoteosta, joista tuorein on Kaikki tunteet sallittuja (Enostone 2020).

Spoken word -esitykseen on vapaa pääsy. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä, turvavälit huomioiden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.