Game Cavessa kaksi maksutonta peli- ja liikuntapäivää

Rami Oikarinen ja Eerik Bondarenko avasivat Game Caven viime tammikuussa. Arkisto/Sirpa Repo

Peliluola Game Cavessa Olarissa on tarjolla kesäkuussa kaksi peli- ja liikuntapäivää. Ne kuuluvat yhtenä osana Espoon liikuntapalveluiden ja sen yhteistyökumppaneiden tarjoamaan maksuttomaan lasten ja nuorten kesätoimintaan.

Erityisesti päivät on tarkoitettu 10–16-vuotiaille pelaajille tai pelaamisesta kiinnostuneille tytöille ja pojille tasosta riippumatta. Ikärajat joustavat, joten mukana voi olla myös vanhempi/isovanhempi, perheenjäsen tai huoltaja.

Vapaan pelaamisen lomaan tarjoillaan liikuntavinkkejä ja tietoa esimerkiksi hyvistä peliasennoista eli ergonomiasta.

Liikunta osuus sopii kaikille osallistujille. Koska Game Cave sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, sinne pääsee esteettömästi myös pyörätuolilla.

Pelipaikkoja on rajoitetusti maanantaina 8. ja 15. kesäkuuta kello 11–14.

Tähän toimintaan osallistuvien edellytetään olevan terveitä ja pitävän huolta muun muassa asianmukaisesta käsienpesusta sekä antavan yhteystietonsa tapahtuman ohjaajalle.

Tarkemmat tiedot tästä ja muista kesän toiminnoista löytyvät osoitteesta harrastushaku.fi hakusanalla elkesä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.