Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Norppalivessä nähtiin tänä keväänä kolme eri saimaannorppaa. Lähetyksessä aiempina keväinä viihtynyt Pullervo ei esittäytynyt katsojille. Kuvakaappaus Norppalivestä
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

WWF:n suosittu Norppalive on päättynyt tältä vuodelta. Suoraa lähetystä katseltiin 1,2 miljoonaa kertaa, Norppaliven viides tuotantokausi alkoi 1. toukokuuta. Hieman yli kuukauden aikana lähetyksessä todistettiin sekä hiljaisia hetkiä että vauhdikasta toimintaa, kerrotaan tiedotteessa.

– Kun avasimme Norppaliven, ennustimme näkevämme jälleen rauhallista ja leppoisaa köllöttelyä. Sitäkin pääsimme todistamaan, mutta ensimmäistä kertaa Norppaliven historiassa lähetyksessä nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo tiedotteessa.

Norppaliven kuvaamalle kivelle kapusi kävi tänä keväänä kaikkiaan kolme eri saimaannorppaa. Lähetyksessä aiempina keväinä viihtynyt Pullervo ei esittäytynyt katsojille. Suomen tunnetuimmalla saimaannorpalla on kuitenkin kaikki hyvin: Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat onnistuivat kuvaamaan Pullervon toukokuussa toisessa paikassa Saimaalla.

Norppalive on osa WWF:n laajempaa Luontolive-sivustoa, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Tällä hetkellä Luontolivessä seurataan sääksiä. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa ahman, kyyn, metsälintujen, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. WWF avaa tänä kesänä vielä ainakin yhden ennennäkemättömän kameran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.