10 000 edelleen lomautettuna Espoossa – työttömyysaste laskenut hieman

Espoossa oli toukokuun viimeisellä viikolla edelleen noin 10 000 ihmistä ilma työtä lomautettuna. Saara Karttunen

Espoossa oli toukokuun viimeisellä viikolla 23 532 työtöntä työnhakijaa, kertovat Uudenmaan ely-keskuksen luvut. Työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut hieman alle tuhannella toukokuun ensimmäisen täyden viikon luvuista.

Luvuissa ovat mukana myös lomautetut henkilöt.

Espoon työttömistä työnhakijoista kokonaan ilman työtä oli viime viikolla 13 484 ihmistä. Lomautettuja oli 10 048. Työttömyysaste oli ely-keskuksen lukujen perusteella Espoossa 16,4 prosenttia.

Lomautettujen määrä oli laskenut edellisviikosta lähes 400:lla.

Kolme viikkoa aikaisemmin toukokuun ensimmäisellä täydellä kalenteriviikolla ely-keskuksen tilastoimien työttömien työnhakijoiden määrä oli Espoossa 24 477.

Työttömyysaste oli tuolloin noussut 17,1 prosenttiin eli työvoimasta noin joka kuudes oli ilman työtä.

Viimeisenä koronattomana kuukautena helmikuun lopussa Espoossa oli 11 000 työtöntä ja työttömyysaste 7,7 prosenttia.

Helmikuun luvut ovat työ- ja elinkeinoministeriön lukuja, joissa ei ole mukana korona-aikana poikkeuksellisesti työttömyysturvaan oikeutettuja yrittäjiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.